Ihan sattumalta tämä neuletakki valmistui tänään, kun sen saaja on päivälleen kolme kuukautta. Jostain kumman syystä tämän takin tekeminen onkin venynyt, vaikka ohje on helppo ja neulominenkin on ollut varsin helppoa. Vaikka oikeastaan tein tätä neuletakkia soveltaen kahta erilaista ohjetta. Ehkä syy hitauteen olivat ne soveltamiset, raidat (tai se raidoista johtuva lankojen selvittely), tai tyypillinen asioiden tuumailu. En päässyt eteenpäin, koska harkitsin (liian) tarkkaan, montako kierrosta teen resoria mihinkin kohtaan, mikä raita tulee seuraavaksi, kuinka pitkän takista teen ja niin edelleen.
Ja tämän piti olla jämälankaprojekti, mutta vähän hassusti kävi. Noin neljä kertaa purin työn jo ihan alussa (aloittaessani ruskealla) ja loppujen lopuksi päätin tehdä takin käyttäen päävärinä valkoista. Ja niinhän siinä sitten kävi, että valkoinen ei riittänyt ja piti hakea sitä uusi kerä. Ja sitä kerää jäi sitten muuten jäljelle aika lailla juuri sen verran, kuin alkuperäinen vajaa kerä piti lankaa sisällään. Ja entäs nuo raitalangat. Jokaisen kerä väheni vähän, muttei kuitenkaan juurikaan. Tulevat varmasti aiheuttamaan harmaita hiuksia jatkossa, nyt kun niitä on vielä entistä vähemmän.
Mutta takista tuli kaunis! Ihanan pehmeä ja sopivan kevyt. Ja juuri sopivan kokoinen. Onnea pieni kolmen kuukauden ikäinen poikamme!
Lanka yarn: Sandnes Garn Lanett / Punta Yarns Merisock Space Dyed / Garnstudio DROPS Baby Merino / Cascade Yarns Heritage Silk
Puikot needles: Pyöröpuikot 60 cm, 3.5 ja 4
PS: Huomasitteko, tein toisen hihan nelosen puikoilla ja toinen on tehty puoli numeroa pienemmillä...
A bit of a troublesome cardigan got finished, just in time for my son, 3 months old today.
Kaunis raitatakki:)
VastaaPoistaKiitos! :)
Poista