Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutyöt. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutyöt. Näytä kaikki tekstit

maanantai 31. elokuuta 2015

Tee itse viljelylaatikot

Olen miettinyt, voisiko olla niin että aika täällä meillä kulkee puolet nopeampaa kuin muualla. Päivät, viikot ja kuukaudet sujahtavat ohi ennen kuin ehdin tajutakaan. Näitä viljelylaatikoita olen suunnitellut ainakin kaksi vuotta. Nyt melkein ihmettelen, sainko ne todella jo tänä vuonna valmiiksi ja käyttöön. Ei sillä, ei se itse tekeminen niin vaativaa tai aikaa vievää ole. Paitsi nyt juuri silloin kun se aika tosiaan menee ohi vähintään tuplasti nopeampaa. Uskomatonta, mutta satoa täällä nyt korjataan!




Nämä itse tehdyt viljelylaatikot on kasattu porakoneella ja ruuveilla, nelosen ja vitosen laudasta ja parista ylimääräisestä riman pätkästä. Sahalla itse sahasin ja talomaalilla maalasin. Kestää minkä kestää, mutta ainakin tykkään. Täksi vuodeksi tipautin pohjattomat laatikot terassin viereen, siihen kohtaan jossa nurmikkoa ei vielä kasvakaan. Tarkoitus on laittaa kasvihuoneen ympäristöä kuntoon jossain välissä ja silloin laatikot siirtynevät sinne. Kunhan ensin saadaan vähän hidastettua tuota ajan kulumista...

DIY hotbeds I finally managed to make this summer. Planning to make more of these, as soon as I will have time to do something to my garden which is more like a jungle now... Some day I hope I will be able to make use of all this space in my surroundings. At present it is just funny that even my greenhouse is unreachable, as four little children running wildly all around the farm seem to find all the places they should not.






maanantai 13. heinäkuuta 2015

Keinuen kesä tulevi

...tai ainakin toivomme niin. Täksi kesäksi tehtiin muovisen, talven aikana rikki menneen vauvakeinun tilalle uusi keinu. Minä suunnittelin, sahasin ja maalasin. Juhannusaattona mies toteutti (ja teki omat muutoksensa suunnitelmiini). Ahkerassa käytössä on keinu siitä lähtien ollutkin. Keinun runkokin on meidän tekemä. Se tehtiin kaksi vuotta sitten kesällä, kun ei kaupasta löytynyt minun mieleen tarpeeksi jykevärunkoista keinua. Toimii!

New swing, we made it! Tested and approved, now in full use.






torstai 17. heinäkuuta 2014

Itse tehdyt hyllyt

Raakalautaa, valkoisen maalin purkinjämät ja valkoiset hyllynkannakkeet. Eipä juuri muuta tarvittu näihin hyllyihin, jotka on viimein saatu tulevan ompeluhuoneen seinälle. Tavaraa nämä hyllyt jo notkuvatkin, vaikka kuvissa niitä ei vielä ole. Kuvat eivät nyt teekään oikeutta näille hyllyille, mutta kertovat kyllä varsin hyvin tämän huoneen ongelmakohdista. Huoneessa on nimittäin yksi ainoa ikkuna, joka sekin avaa näkymän eteiseen (eikä ulos). Valaisimia täytyisi vielä miettiä ennen kuin tässä huoneessa voi ompelua harrastaa. Muutama muukin asia huoneen sisutuksessa on kesken enkä tästä syystä edes yrittänyt kuvata huonetta sen enempää teille. Mutta kun kotona meidän pienokaisten kanssa ei paljoa ompeluaikaa jääkään, ei huoneen valmiiksi saamisellakaan ole kiire. Kaikki aikanaan!

Some board, white left-over paint and white brackets, nothing more you need for diy shelves. These will be filled with sewing stuff, as soon as I will have time to decorate the room (or sew).




keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Lastenhuoneen pöytä ja tuolit

Meidän perheessä joulupukilta toivottiin (lue: äiti toivoi) lastenhuoneeseen pöytää ja tuoleja. Toivomus, tai lähinnä toivomuksen kriteerit, osoittautuivat varsin kiperiksi täyttää. Halusin lapsille kestävän pöydän, materiaalina jotakin aivan muuta kuin mdf-levyä. Lisäksi toivoin, että pöytä olisi vähän korkeampi (kuin 45 cm), jotta se ei kävisi lapsille heti liian pieneksi.

Katselin pöytää ja tuoleja kymmenistä kaupoista ja netistä ja ainut suhteellisen sopiva oli Artekin valikoimista. Koska en halunnut harmitella mahdollisia kynän jälkiä pöydässä, en halunnut sitten kuitenkaan upottaa tähän hankintaan rahaa reilusti enemmän kuin kuukauden kodinhoidontuki. Pöytään olisi jo melkein materiaalitkin löytyneet kotoa, mutta ajanpuutteen takia päädyttiin hankkimaan Ikeasta koivuinen pöytä ja mäntyiset jakkarat. Tuoleissa ei ollut selkänojia, mutta jostain oli tällä kertaa tingittävä. Lyhensimme normaalikorkuisen pöydän jalkoja kymmenisen senttiä ja maalasin jakkarat valkoiseksi, jotta erilaiset puupinnat eivät olisi häiritsevän epäsopivia keskenään. Tässä lopputulos, johon ollaan kyllä varsin tyytyväisiä. Kestävä pöytä, jonka pinnan voi tarvittaessa myöhemmin hioa ja siistit jakkarat, joita voi myöhemmin käyttää muutenkin.

I wanted to have wooden table and chairs for our kids and it seemed almost impossible. In the end we bought a small kitchen table from Ikea and cut the table legs about 10 cm lower. I also painted the chairs white, as the table is made of birch and the chairs are pinewood. The children's room is still the only room which has not been renovated yet. I hope we have time for it soon...





PS: Tässä taitaa muuten olla tämän blogin ensimmäiset kuvat lastenhuoneesta, joka on siis edelleen ainut huone jota meillä ei ole vielä remontoitu...

perjantai 13. joulukuuta 2013

Säänkestävä ovikranssi

Nyt kun on näitä kaiken maailman myrskyjä ollut, niin ajattelin esitellä teille minun ovikranssilöytöni. Meillä pihalle tuulee melko kiitettävästi, joten en voisi kuvitellakaan että uskaltaisin ripustaa oveen jotain, jonka tuuli voisi hajottaa. Tämän en usko hajoavan, vaikka myrsky veisi mukanaan. Vaikka ihan varmasti en toki uskalla luvata.

Aika usein yksinkertainen on mielestäni varsin kaunista. Tämä on meidän paikallisilta joulumarkkinoilta hankittu, muistaakseni 4. luokkalaisten luokkaretkirahastoa kerryttämään ne kaksi euroa menivät jotka tästä maksoin. TODELLA! Tämän hinta oli kaksi euroa. Olisi tehnyt mieli laittaa ainakin tuplahinta reippaiden pikkumyyjien kassaan. Oman saat helposti tehtyä rautalangasta, puuhelmistä ja puupalikoista.

Door decoration from our local Christmas Market, cost two euros. You can do yours from steel wire, wooden beads and some leftover wood.


lauantai 16. marraskuuta 2013

Telttailua

Vähän puuta, yksi harjanvarsi, pari pätkää juuttinarua ja vanha lakana yhdistettynä sahankäyttötaitoihin ja pieneen viitseliäisyyteen. Tadaa! Meillä on teltta. Kuvallinen ohje vaihe vaiheelta löytyy täältä (KLIK).

Tämä on nyt sangen viimeistelemätön teltta. Lakanaa en ehtinyt silittää ja vaikka hiukkasen hiekkapaperia näytin sahaus- ja porausjäljille, olisin voinut vielä pikkasen enemmänkin viimeistellä. Mutta aina ei vaan jaksa ja toisaalta teltan käyttäjät tuskin nyrpistelevät nokkaansa lopputulokselle. Varsin hauskaa on jo tuntunut olevan kun voi olla retkellä omassa pirtissä!

DIY tent. The best thing about this is to try and come through the "walls". You can find the instructions with photos from here.






tiistai 23. heinäkuuta 2013

Viidakon kesyttäjät

Sain kuningasidean viidakon kesyttäjistä perjantaina. Kerroin ideasta miehelleni lauantaina ja veljelleni soitin sunnuntaina aamusta. 19 tolppaa ja aika monta metriä lautaa myöhemmin meillä oli sunnuntain ja maanantain välisenä yönä takapihalla valmista ja veljeni nosti aitaukseen kaksi pässikaverusta. Saanko esitellä, Pekko ja Panda (sekä väsymätön ystävänsä Sulo).





Arvasitko?

Our backyard jungle has been tamed! Did you guess?

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Arvaatko?

Kesän kunniaksi päätin esitellä teille vaihteeksi hieman erilaisia tekemisiä. Meillä on nimittäin talon takana viidakko. Viidakko syntyi, kun takapihalta kaadettiin puita kaivurin avulla. Kaivuri tallasi takapihan niin, ettei ruohonleikkuria raaski enää takapihalla käyttää. Nurmikkoa meillä on jo muutenkin hehtaaritolkulla, joten olen keväästä asti käynyt kuumaa aivotyöskentelyä takapihan kohtalosta. Perunamaa ja mansikkamaa olivat ehdottomasti loistavia ideoita, viidakko kun rajautuu toisella puolella kasvihuoneeseen ja marjapensaisiin (jotka nekin ovat suoranaista viidakkoa tällä hetkellä). Mutta kevät mennä hurahti peltotöissä, joten toteutus jäi tekemättä. Kunnes iski kuningasidea.

Viidakko kuvattuna kasvihuoneen liepeiltä. Kutsutaan sitä vaikka viidakon pohjoispäädyksi, vaikka tarkemmista pihan ilmansuunnista ei kyllä ole tällä emännällä tietoakaan. Kuvassa siis näkyy se eteläpääty. Ja siellä eteläpäädyssä sijaitsee vanha sauna.


Viidakko rajautuu toiselta pitkältä sivulta koivurivistöön, jonka takana on tie (jonka takana on pelto).


Ja seuraavaksi se viidakon pohjoispääty. Kuvassa näkyy taka-alalla kasvihuone. Ja nämä on kuvattu sieltä saunan liepeiltä (eteläpäädystä).


Arvaatko mitä tänne tulee?

Can you guess what I am planning to do to our backyard?

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Puutyöpuuhastelua

Minä olen potenut käsityökriisiä. Kriisi se on ehkä eniten (tai pelkästään) omasta mielestäni. Rakastan yli kaiken käsitöiden tekemistä ja toivoisin, että voisin joka hetki olla hääräilemässä niiden parissa. Mutta nyt en ole tehnyt juuri mitään, jos paria vaivaista virkkauskierrosta ei lasketa. Minulla on useampi työ kesken, mutta ainuttakaan en ole käsiini saanut nostettua, vaikka vähän tekisikin koko ajan mieli ja erityisen paljon haluaisin saada kaikki valmiiksi. Mutta kun ei. Mistä lie tämä johtuu, mutta tuossa ne vain silmien alla lepäilevät, enkä saa aikaiseksi niihin tarttua. Osasyy ehkä lienee kaiket voimat vienyt vatsatauti, mutta tilanne on kyllä ollut melkein yhtä paha jo ennen tautiakin.

Inspiraatiota (tai viitseliäisyyttä?) odotellessa meillä on nyt sitten rakenneltu jotain aivan muuta. Lähtötilanne oli romua täynnä oleva huone vanhassa navetassa. Ensimmäinen kuva tuli napattua vasta siinä vaiheessa, kun huone oli jo melkein täysin tyhjennetty.


Kaksi päivää meillä sitten puuhasteltiin kakkoskakkosen, verkon, sirkkelin, vasaran ja porakoneen sekä muutaman muun puupalasen ja koneen kanssa. Tavoitteena ei missään nimessä ollut täydellinen työn jälki, vaikka vatupassiakin kyllä vähän käytettiin. Esimerkiksi ovi rakennettiin mittatilaustyönä paikoilleen, syystä että lattia viettää suhteellisen reilusti. Vaikka olisitteko huomanneet, että ovi on suurin piirtein kolme ja puoli senttiä pitempi toiselta sivulta?






Sisustus viimeisteltiin itse tehtyjen rakennelmien lisäksi parilla ostolaatikolla, pahvilaatikolla, valkoisella baaritiskillä ja oranssi-mustalla seisovalla pöydällä. Lattia koristeltiin lopuksi purulla. Ja tänään lopulta päästiin viettämään tupareita. Muuttokuormasta nostettiin vielä uuteen asuntoon vähän heinää ja kauraa. Uudet asukkaat jäivät melko ihmeissään tutustumaan uuteen kotiinsa. Tervetuloa alhoperhe!





PS: Nimiehdotuksia otetaan vastaan. Any suggestions what names to give for seven hens and a rooster?