sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Puutyöpuuhastelua

Minä olen potenut käsityökriisiä. Kriisi se on ehkä eniten (tai pelkästään) omasta mielestäni. Rakastan yli kaiken käsitöiden tekemistä ja toivoisin, että voisin joka hetki olla hääräilemässä niiden parissa. Mutta nyt en ole tehnyt juuri mitään, jos paria vaivaista virkkauskierrosta ei lasketa. Minulla on useampi työ kesken, mutta ainuttakaan en ole käsiini saanut nostettua, vaikka vähän tekisikin koko ajan mieli ja erityisen paljon haluaisin saada kaikki valmiiksi. Mutta kun ei. Mistä lie tämä johtuu, mutta tuossa ne vain silmien alla lepäilevät, enkä saa aikaiseksi niihin tarttua. Osasyy ehkä lienee kaiket voimat vienyt vatsatauti, mutta tilanne on kyllä ollut melkein yhtä paha jo ennen tautiakin.

Inspiraatiota (tai viitseliäisyyttä?) odotellessa meillä on nyt sitten rakenneltu jotain aivan muuta. Lähtötilanne oli romua täynnä oleva huone vanhassa navetassa. Ensimmäinen kuva tuli napattua vasta siinä vaiheessa, kun huone oli jo melkein täysin tyhjennetty.


Kaksi päivää meillä sitten puuhasteltiin kakkoskakkosen, verkon, sirkkelin, vasaran ja porakoneen sekä muutaman muun puupalasen ja koneen kanssa. Tavoitteena ei missään nimessä ollut täydellinen työn jälki, vaikka vatupassiakin kyllä vähän käytettiin. Esimerkiksi ovi rakennettiin mittatilaustyönä paikoilleen, syystä että lattia viettää suhteellisen reilusti. Vaikka olisitteko huomanneet, että ovi on suurin piirtein kolme ja puoli senttiä pitempi toiselta sivulta?






Sisustus viimeisteltiin itse tehtyjen rakennelmien lisäksi parilla ostolaatikolla, pahvilaatikolla, valkoisella baaritiskillä ja oranssi-mustalla seisovalla pöydällä. Lattia koristeltiin lopuksi purulla. Ja tänään lopulta päästiin viettämään tupareita. Muuttokuormasta nostettiin vielä uuteen asuntoon vähän heinää ja kauraa. Uudet asukkaat jäivät melko ihmeissään tutustumaan uuteen kotiinsa. Tervetuloa alhoperhe!





PS: Nimiehdotuksia otetaan vastaan. Any suggestions what names to give for seven hens and a rooster?

5 kommenttia:

  1. Oih! Meillekkin saapui kanarouvat viimeviikolla. 5 omaa ja kukko sekä 3 hoitokanaa kukkonsa kanssa. :)
    Meidän rouvvien nimet on tarkoin harkittu: birgitta ja martta, elsa ja hilma sekä hillevi. :D
    Ensiviikolla kotiutuu vielä puputytöt kompaktiin navettaamme. :)
    Vielä jää tilaa, miehelle ehottelin mikropossuja, mutta liian kallis kilohinta ruokapöytään(?!?) ällöttävää. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on tässä nyt seitsemän kanaa ja kukko. Vielä olis muutama sata neliötä tyhjää tilaa navetassa...saapas nähdä mitä keksitään :)

      Älä laita possuja, possut syö tosi paljon ja on muutenkin sottaisia (toki tämä on henkilökohtainen mielipide... :), laita kanojen ja pupujen kaveriksi lampaita? ;)

      Poista
    2. ...ja nyt kun hetken asiaa mietin niin sullahan taisi ollakin jo niitä lampaita? :D

      Poista
    3. Jep, voi olla vatsatautia tai ihan vaan yleistä höpsötystäkin liikkeellä, ei aina kikkien elikoita voi muistaa! :)
      Lampaita tosiaankin on ja vielä kesäkuussa tulee kolme lisää. Helga mamma ja kaksi karitsaa, tosin toinen karitsoista lähtee syksyllä työkaverini pataan. :(
      Kanojakin tiedossa lisää, sillä naapurini hautonut tipuja. Tosin niistä ei munia ihan vielä kesäksi tule.. :)
      Juu possut on vähän porsaita! Vuohia olen myös miettinyt, mutta pitäisin niitä eniten maidon vuoksi, työtahdin takia taas ovat ummessa alta aika yksikön! Jatketaan siis harkintaa. ;)
      Heppatallikin on, joten ehkä isompi ratsuponi? Aasia ehdotin, mutta talouteen riittää kuulemma yksi?! ;)

      Poista
    4. Meillä aina possut (isot tavalliset sellaiset) jahtasi meitä lapsia kun karkasivat, silloin kun oltiin pieniä siis :) Vuohi meillä oli myös ja se oli äkäinen. Ja hanhi, sekin oli äkäinen :D

      Minä haaveilen alpakasta, sen vuoksi kun alpakkalangasta tykkään kuin hullu puurosta. Ei ole kyllä mitään kokemuksia eikä tietoakaan että minkähänlainen eläin lie :D

      Poista