Näytetään tekstit, joissa on tunniste hame. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hame. Näytä kaikki tekstit

lauantai 3. toukokuuta 2014

Mukavin, joustavin ja yksinkertaisin äitiyshame

Silläkin uhalla, että toistan taas itseäni, totean seuraavaa: voihan viitseliäisyys, ajan puute, reissaava ja yhteistyöhaluton kameramies, kameran jalustaa heiluttelevat innokkaat pienet kuvausapulaiset, silittämisen tuska ja vielä kerran viitseliäisyys. Ja lisätään nyt tällä kertaa vielä tähän loppuhuipennukseksi: voihan vatsatauti!

Siispä, tässä jo kuukausia sitten tekemäni äitiyshame. Koska en ole saanut aikaiseksi kuvata hametta aiemmin, en myöskään muista sen tarkempia mittoja tai tekovaiheita. Paitsi että ohje on aika lailla suoraan tästä (KLIK). Ja kangas on sama Eurokankaan tummansininen viskoosistretch, josta tein viime kesänä mekon (KLIK). Ja hame on siis tehty nimenomaan siitä kankaan leveydestä, joka jäi mekon tekemisestä yli. Eikä se kangas vieläkään loppu ole. Tällä kertaa (muistaakseni) huomioin hieman paremmin kankaan joustavuuden.

Ja mitä tästä voisi sanoa? Se sopii, eikä purista! Ja se venyy ja sopii. Toivottavasti vielä ainakin kuukauden, tai vaikka kaksi. Eikä ole vaikea tehdä, vaatii vain muutamia saumoja. Itselläni on saumurissa valkoiset langat, joten laiskasti ompelin tämän ompelukoneen jousto-ompeleella. Ja mikä lopputulos? Tykkään!

I made a maternity pencil skirt with the help of Delia Creates tutorial. This is comfy, stretchy and easy to make. I like it!







PS: Muokkasin taas asetuksia ja siirryin pois anonyymien kommenttien jättämisen mahdollisuudesta. Olen saanut päivittäin roskapostikommentteja, enkä muutamaa oikeaa anonyymia kommenttia enempää. Pidän kommenteista ja toivottavasti jaksatte nähdä sen vaivan, että kirjaudutte!