Uudet portaat ovat seisseet paikoillaan alkukesästä asti
(kuten jo silloin kerroinkin, luettavissa täältä), mutta nyt vasta portaat on ehditty tehdä täysin valmiiksi. Ne nimittäin vielä kertaalleen purettiin, maalattiin kahteen
kertaan ja koottiin takaisin paikoilleen (ja samalla maalattiin ja
viimeisteltiin porraskuilu). Nyt voin sanoa ettei kyllä kaduta
hetkeäkään että päätettiin tehdä portaat itse.
Mutta aloitetaan kuitenkin siitä, miltä portaat näyttivät ennen remonttia.
Sitten aloitettiin uusien portaiden tekeminen ja koko kesän portaat näyttivätkin sitten tältä.
Materiaali-
ja työkustannuksissa en enää ole pysynyt täysin perässä, mutta sanoisin
että reilusti alle tonnilla (lue: jotakin 500 ja 1000 euron väliltä)
nämä portaat ja porraskuilu on tehty alusta loppuun, materiaaleineen,
maaleineen ja töineen kaikkineen. Verrataksemme halvimmasta päästä
oleviin tarjouksiin, jotakin kahden ja kolmen tonnin väliltä olisi
pitänyt maksaa portaista muiden tekemänä.
Tarkemminkin voin kertoa jos joku haluaa lisätietoja, tässä kerrottakoon sen verran että portaat on tehty männystä. Askelmat on tehty liimapuulevystä ja välipuolat on ostettu puuvalmiina Puukeskuksesta, käsijohteista toinen on haettu paikallisen rautakauppiaan kotipihalta (johon oli jäänyt tarpeettomana), toinen porrasfirmasta. Käsijohteiden kanssa tuli vähän kiire, muuten nekin olisi luultavasti tehty puutavarasta itse. Valkoinen maali on maalarin valkolakkaa (sävytettynä), askelmat on maalattu venelakalla, sävytettynä samalla sävyllä kuin harmaat paneeliseinät.
Ja se
lopputulos. Ehkä vähän rouhea ja itse tehdyn näköinen, mutta juuri siksi
niin ihana. Sopivat mielestäni oikein täydellisesti paikoilleen, ovat
oikein jämäkät ja juuri sen väriset kuin halusin. Siis niin hienot!
Our wooden stairs, I am almost in love!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste portaat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. joulukuuta 2012
torstai 4. lokakuuta 2012
Pieniä suuria asioita
Viime aikoina olen kirjoittanut (ja kuvannut) lähinnä neule- ja ompelutöitä, mutta palataanpa nyt hetkeksi myös remontoinnin maailmaan. Tällä kertaa joidenkin yksityiskohtien kautta.
Joku ihminen voisi kuvata minua (pikku)tarkaksi, suunnitelmia ja taas suunnitelmia laativaksi ja vaikkapa kontrollifriikiksi. Mitäs sitten tapahtuu kun tällainen tekee remonttia? No, ainakin se tarkoittaa tuhansia hetkiä ajatustyötä (niin että pää on jo aivan sekaisin ja aivan tyhjä), lukemattomia määriä erilaisia suunnitelmia, kauppareissuja, nettisurffailua, vertailua, tutkailua ja taas tutkailua.
Se tarkoittaa täydellisten koukkujen, lattialistojen, valaisimien, värien, sävyjen, materiaalien ja muiden etsimistä. Se tarkoittaa maalipurkkeja, pensseleitä, työtä, työtä ja työtä. Kun esimerkiksi sitä sopivaa lattialistaa ei valmiina löydy, on se tietenkin maalattava itse (niin kuin ei muuten remontoinnissa olisi työtä tarpeeksi).
Se tarkoittaa tuhansia kysymyksiä, kuten...
Minkä värinen pöytätaso ja mitä materiaalia sen pitäisi olla? Millaiset välitilan laatat ja minkä värinen sauma?
Laitetaanko keittiön kaapit ylhäältä umpeen, jätetäänkö auki vai laitetaanko koristelistaa?
Millaiset nupit keittiöön?
Entä kodinhoitohuoneeseen? (Ja tässä kohtaa voin vinkata, että luonnonvalo on ihana valo ja keittiön ja kodinhoitohuoneen kaapit ja laatikot ovat todellisuudessa ihan saman väriset, vaikkei se nyt valaistuksen vuoksi siltä kuvissa näytä.)
Pitäisikö osa seinistä maalata muulla kuin valkoisen sävyllä? Millä sävyllä maalattaisiin kodinhoitohuoneen seinät?
Laitetaanko vaaka-paneelia vai pystypaneelia vai molempia? Millainen koristelista eteiseen laitetaan? Jos seinät on maalattu maalarinvalkoisella, niin voiko sen kaveriksi laittaa valkoisen koristelistan (jonka sävy ei ole valmiiksi valkoisena ostettuna sama)?
Löytyisikö sauma-aine, joka sopisi sekä seinän vaaleamman, että lattian tummemman harmaan laatan kanssa (mutta ei näyttäisi kovin likaiselta kummassakaan)? Laitetaanhan valkoisen laatan kaveriksi silti valkoinen sauma?
Minkä värinen lattialista sopisi sekä laatan, laminaatin, valkoisen seinän että hirsiseinän kaveriksi? Mistä sellaista löytyy?
Laitetaanko portaisiin sileät vai koristeelliset välipuolat? Ja minkä väriseksi ne maalataan?
Ja silloin tällöin... kuinkahan paljon helpompaa tämä voisi olla jos ei olisi niin tarkka? (Ja onko meillä koskaan valmista?)
Details, details, details. How much easier could it be if I didn't think about everything so (too) much?

Tunnisteet:
eteinen,
hirsiseinä,
keittiö,
koti,
kylpyhuone,
lattia,
maali,
portaat,
remontti,
suunnitelmia
sunnuntai 17. kesäkuuta 2012
"Yhä ylös yrittää..."
Projektina siis portaat.
Kerrottakoon, että naapurikylän hyväksi ja edulliseksi kehutusta porrasfirmasta kysyttiin tarjous ja summa alkoi kakkosella. Muutama vuosi sitten portaita toiseen taloon hankittaessa hinta alkoi kolmosella. Nyt päätettiin sitten tehdä juuri sellaiset portaat kuin itse halutaan (ja osataan...). Tähän mennessä porrasvärkki on maksanut maaleineen ehkä noin 400 euroa ja ostamatta on vielä pinnat ja pilarit. Ja työtä on suunnitteluineen tehty portaiden eteen ehkä 11 tuntia ja paikoillaan on jo kaikki askelmat ja lapsilistat (toisin kuin kuvissa). Ei kaduta (ainakaan vielä)!

Tilaa:
Kommentit (Atom)