Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulonta. Näytä kaikki tekstit

perjantai 3. helmikuuta 2017

Pikkuneidin neuletakki

Paraneeko ajatus ja neule marinoituessaan? Tämän neuletakin lanka (vaaleanpunainen) on värjätty useampia vuosia sitten (ehkä 2012?), takki on aloitettu syksyllä 2015 ja valmistunut vuosi sitten tammikuussa 2016. Sopivien nappien löytämiseenkin taisi mennä useampi kuukausi. Ja kuvat on otettu silloin kun pikkuneidin hiukset olivat vielä puolet lyhyemmät kuin tänään. Ehkä nyt lienee aika esitellä neule blogissakin, kun ensi talveksi takki jää auttamatta pieneksi?

Lanka tässä takissa on Dropsin Alpakkaa ja mallikin on alun perin samalta yritykseltä. Olen kuitenkin muokkaillut takin oman näköisekseni. Ihan tarkkaan en enää edes muutoksia muista, mutta ainakin helmassa, hihansuissa ja kauluksessa on selvät muokkaukset. Joitakin kavennuksiakin ehkä tein eri tavalla... Kirjoitan itselleni ylös kaikki muokkaukset käytännössä aina, mutta nyt ne muistiinpanot ovat jossain varmassa tallessa. Lopputulos on kuitenkin kaunis ja käytetty, toimii!

I think it's about time to kick myself in the ass and start posting about these knits which have been ready and used for some time... This cardi pattern is from Drops but I made some adjustments to it. Nice everyday cardi for my sweet little model. Has been used and will be too small soon! I don't really know what Blogger did to my pics but they became a bit unclear when I downloaded them here. Let's try to live with it, I'm way too lazy to try and figure out what is happening... even though I don't like it!








Ohje pattern Drops Baby 13-18
Lanka yarn Drops Alpaca
Puikot needles 2 mm

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Evergreenay - sukat

Testineuleet ovat oivallinen tapa saada itsensä kirjoittaman blogia. Kun suunnittelija kertoo julkaisupäivän (tänään!!), tuntuu että on melkeinpä pakko istahtaa alas ja tehdä sekin homma joka viime aikoina on jäänyt niin usein tekemättä. Että sitä vaan että tässäpä taas teidän nähtäville joku valmis neulekin - testineulotut sukat!

Kun näin ensimmäisen kuvan näistä sukista ja kuulin sukkien nimen, oli pakko valita tämä lanka (sävy). Siis oli vain aivan pakko, vaikka joitakin vähemmän kirjavia ja ehkä vähän paremmin kuvion esille tuovia vaihtoehtojakin olisi ollut ja epäilinkin valintaani ja neuloin yksivärisellä harmaalla sukkaa puoleenväliin, ennen kuin lopulta päätin jättää sen kesken ja jatkaa tätä Jäkäläistä versiota. Se nyt oli ihan selvää, että Väinämöinen puikoille päätyy joka tapauksessa. Mutta että miksi tämä sävy, Jäkälä? Jostain syystä tästä sukan mallista (ja nimestä) tuli väistämättä mieleeni kuva Enteistä. Oletko tuttu näiden herrojen kanssa? Siis niitä kuvitteellisia puidenkaltaisia Keski-Maassa. Ehkä tunnetuin hahmo on Puuparta. Jäkälä. Ikiharmaa. Puuparta. Siinäpä se, muuta vaihtoehtoa ei enää ollut.

Ja hyvin se kuvio sieltä sitten löytyi kuitenkin. Ei harmita sävyvalinta ja purin jo pois sen Hopeisen version. Entit jalassa on hyvä olla. Väinämöinen nyt vaan on ihanan aidon tuntuinen lanka ja kestävyyskin lienee keskivertoa huimasti parempi. No mitäs sitten sanoisin tästä mallista? Susanna suunnittelee ohjeensa tarkkaavaisesti ja hioo lopputuloksen varsin päteväksi. Tämän mallin kohdalla minun oli tarkkaan keskityttävä kuvioon (ohjeeseen). Jonkun kerran olin liiaksi ajattelematta ja purin kuvion tai puolikkaan verran, kun tajusin tehneeni jonkun virheen. Että suosittelen keskittymään mallineuleeseen! Muuten tässä ei paljon tarvitse ajatella, koska se ajatustyö on tehty puolestasi jo ohjetta kirjoitettaessa. Päättelyssä päätin kokeilla yhtä Susannan suosittelemista, "Lori's twisty bind-off". Kuvistakin huomaa, että lopputuloksena on hieman aaltomainen reuna. Sopi minun mielestäni lopputulokseen ja oli lupausten mukaisesti joustava. Kokeile ihmeessä!

Last year's last and this year's first knit, test knit for Susanna Winter. The pattern is called Evergreen and I was forced to knit it from Knitlob Lair's Jäkälä as the image in my mind was so clear - this shade and this pattern belong together and remind me of Ents. You recall Treebeard from Middle-Earth?








Lanka yarn Louhittaren Luola Väinämöinen, sävy Jäkälä
Puikot needles 2.5 mm

lauantai 10. joulukuuta 2016

Villasukat - Wild sage socks

Eri lanka, sama kuvio. Kämmekkäiden pariksi villasukat, mikä jottei! Sukat on siis suunniteltu samalla kuviolla kuin aiemmin bloggaamani kämmekkäät ja tässä testineulonnassa pääsin kuluttamaan kauan muhineita Novitan Nalleja. Halusin tummat sukat jokapäiväiseen käyttöön ja sellaiset sain. Ihanat. Siis ihanat!

Itse on ehkä vaikea määritellä neulomansa kuvion tai mallin vaikeustasoa, jokaisen kyvyt kun muodostuvat varmastikin hyvin pitkälti sen mukaan mitä on neulonut. Tätä mallia en haukkuisi  vaikeaksi, tai ainakin minulla sukat valmistuivat alta aikayksikön. Ne vain jotenkin lennähtivät puikoilta valmiina. Lanka, no, se on. Kun Nallesta neuloo niin ei tarvitse niin harmitella sitä ensimmäistä reikää sukan pohjassa. Kuten maininnut olen, minulla kaikki sukat kuluvat puhki n-o-p-e-a-s-t-i.

I test knitted socks for Susanna Winter (talviknits). These I will use every day. Highly recommend the pattern! Everyday socks that are more than beautiful and not basic at all. Details on Ravelry, just click the icon below the photos.





Lanka yarn Novita Nalle
Puikot needles 3 mm

PS: Sukkakuvista kiitos aviomiehelle! Minä kiukuttelin kuvauksen aikaan ja hän ei. KIITOS!