Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. lokakuuta 2014

Kun sukan parsiminen tuntuu mahdottomalta

Olen varmaan jo aiemminkin maininnut sukkaongelmistani. Sukkani vain ottavat ja kuluvat puhki. Lähes kaikki ja vieläpä varsin nopeasti. Minulla on siis kasoittain reikäisiä sukkia ja kylmät jalat. Ja mitä sitten keksiikään ihmismieli vältelläkseen sukkien parsimista, se kun tuntuu niin vaikealta jo ajatuksen tasolla. Tekee kokeilun, prototyypin. Huopa on kaapista kaivettua askarteluhuopaa, jonka voisi varmasti korvata astetta paksummalla. Jalan piirsin paperille, josta leikkasin mallin huopaa varten. Huovan ompelin kiinni villalangalla. Ja tähän ei sitten kyllä varmastikaan mennyt vähemmän aikaa kuin sukan parsimiseen. Mutta tulipahan korjattua ainakin yhdet sukat!

What happens when you need to repair your socks and hate even the idea of it.





PS: Tällä hetkellä elämän täyttävät suurimmaksi osaksi neljän alle viisivuotiaan aiheuttamat pyykki-, tiski- ja vaippavuoret. Se aika, mitä mahdollisesti jää yli, käytetään hyvin pitkälti häävalmisteluihin. Päivitän kuitenkin tunnelmia ja kuvia Facebookiin (KLIK) silloinkin kun aika ei tahdo riittää bloggaukseen. Käy ihmeessä tykkäämässä!

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Kultamitalit

Tyttäreni on talvesta saakka toivonut pääsevänsä juoksukilpailuihin. Tohelona äitinä olen unohtanut kaikki kilpailut ja siksipä päätimme järjestää omat. Juoksukilpailuissa on tietysti oltava palkinnot, meillä tikkareiden ja lakujen lisäksi kaikki osallistujat saavat mitalit. Kultaiset, niin ei ollut epäselvyyttä voittajasta. Eilen meillä kaikki olivat voittajia!

Mitalit tein tämän ohjeen inspiroimana (KLIK). Mitalit on tehty taikataikinasta, muottina käytin leivinjauhepurkkia ja ympyrät mitaleihin painoin korkilla. Viivat painelin luottokortilla ja kiinnitysreiät muotoilin veitsellä. Kolmen vehnäjauhodesin taikinasta sai hyvin parisenkymmentä mitalia. Kuivatin mitalit uunissa ja maalasin ne kultaisella akryylimaalilla. Lopuksi pujotin mitaleihin suurin piirtein 75 cm:n tummansiniset puuvillanauhat.

I forgot to take my daughter to running competitions and thus organised summer olympics on our own yard. I made gold medals for everyone. These are made from salt dough and painted with non toxic acrylic paint.




tiistai 12. elokuuta 2014

Viime hetken kutsut

Viime sunnuntaina meillä kotona vietettiin kastejuhlaa. Vielä puoli tuntia ennen kastejuhlaa mies siivosi pihalta laudan ja pellin palasia ja työkaluja. Siitä lisää myöhemmin, mutta sanotaanko nyt vaikka niin että yllättäviä kiireitä on viimeiset viikot ollut. Ristiäisiä edeltävällä viikolla tajusin viimeisellä hetkellä, että kutsut olisi saatava postiin. Meillä ristiäisiin on perinteisesti kutsuttu isovanhempien (ja isovanhempien vanhempien) ja kummien lisäksi myös meidän molempien sisarukset perheineen, joten useampi kutsu oli nytkin tehtävänä. Materiaaleja en viime hetkellä enää ehtinyt lähteä hankkimaan, joten kutsut oli tehtävä siitä, mitä kaapeista löytyi. Jonkin verran sainkin hyllyjä penkoa, mutta tällaiset niistä sitten lopulta tuli.

We celebrated the christening of our daughter last Sunday. This is how the invitations turned out, made at the very last moment.







perjantai 18. huhtikuuta 2014

Pitkäperjantaina

Oksat on koristeltu jo viime viikonloppuna - washiteippiä, silkkipaperia ja höyheniä. Hyväksi todettu jo viime vuonna. Hyvää pääsiäistä!

We made these last weekend - some washi tape, silk paper and feathers. Happy Easter!








tiistai 25. helmikuuta 2014

Tee itse peltiset yrttiruukut

Törmäsin jossain peltipurkista ja vanhoista metallisista henkareista tehtyihin yrttiruukkuihin ja päätin toteuttaa näistä oman versioni.

This is how you create nice diy herb pots from tin cans. This is easy!


Mitä tähän sitten tarvitaan? Peltipurkkeja, surrilankaa, vasara, naula ja jonkinlaiset pihdit. Itse tosin näissä prototyypeissä vääntelin surrilangan osin myös sormin. Eikä lopputulos olekaan ehkä se kaikkein symmetrisin, mutta se ei tainnut tällä kertaa tavoitteena ollakaan, vaan ennen kaikkea idean testaaminen.

Naputtelin ensin vasaralla peltipurkkien sisäreunat vähemmän teräviksi, jottei niihin niin helposti loukkaisia itseään. Sitten tein naulan ja vasaran avulla purkin molemmin puolin reiät ripustusta varten.




Sitten taivuttelin molempiin surrilankoihin toiseen päähän lenkin, jonka pujotin purkin sivuilla oleviin reikiin. Ja puristin vielä lenkin tiukemmin purkin reunaan pihdeillä.



Taivuttelin surrilankaa vähän leveämmälle, jotta yrteille olisi enemmän tilaa. Sitten kieputin surrilangat yhteen ja lenkit langan päihin.




Toistaiseksi nämä roikkuvat nyt keittiön ikkunalla, siellä kun sattui olemaan pari koukkua valmiina. Voi olla että näitä ilmestyy meille tänä keväänä lisääkin, olen nimittäin päättänyt että viherpeukaloni on jatkossa jossain muualla kuin keskellä kämmentä!

perjantai 14. helmikuuta 2014

Ystävänpäivänä

Hyvää ystävänpäivää! Happy Valentine's day!


Tässä vielä viime hetken vinkit korttiaskarteluun. Sydänkortin idea on Pinjacoladan blogista ja kirjanmerkin olen löytänyt jostakin Pinterestin syövereistä.













PS: Oletko huomannut, että voit klikata myös facebookkiin (KLIK)? Blogipostausten lisäksi jaan siellä välillä tunnelmia ja kuvia hetken mielijohteestakin.