Näytetään tekstit, joissa on tunniste piha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste piha. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Sitä aitoa maalaisromanttista ympäristöä

Hups, niin vierähti huomaamatta kolme viikkoa. Käsitöitä ei juuri ole tehty, vaan ne voimat mitä suurin väsymys on väistyessään antanut, olen käyttänyt pihalla touhuiluun. Tässäpä teille siis tunnelmia meidän pihalta näin kesäaikaan.





Olen kuullut huhua aidoista maatiloista, joissa on kaunis, hyvinhoidetun ja valmiin näköinen piha. Liekkö jotain urbaania legendaa? Meidän pihassa tämä maatalon pihanhoidon dilemma kulminoituu vähintäänkin kahteen asiaan. Ensinnäkin, pihan koko on valtava. Ja toisekseen, kesällä maatilalla on yleensä kaikkea muuta kuin aikaa pihahommille. Lisämausteen hommalle voi toki antaa myös tämän tilan emännän taidottomuus ja kokemuksen puute kaikesta viherhommasta. Ehkä joku siihen pystyy, mutta meillä pihahommia tehdään lähinnä joskus sateessa, siis silloin kun on esimerkiksi mahdotonta olla peltotöissä tai jos jostain kumman syystä yhtään konetta ei tarvitse korjata tai huoltaa juuri sillä hetkellä.

Olemme asuneet tilalla muutamaa päivää vaille tasan neljä vuotta ja sinä aikana olemme talon sisäremontin lisäksi onnistuneet kyllä aloittamaan jos jonkinmoista pihahommaa. (Ja ehkä tässä kohtaa on syytä myös mainita että perheemme koko on tämän neljän vuoden aikana kasvanut kohta kolmella, joten puuhaa on riittänyt noin ylipäätään melko paljon.) Sadevesiputkia on saatu kaivettua talon ympärille, joitakin pensaita on siirrelty ja lukuisia vanhoja lahonneita puita kaadettu talon ympäriltä, noin muutaman homman mainitakseni. Vähän joka nurkasta on ehditty aloittaa, mutta pitkäjänteisyys on ehkä unohtunut ja aloituksen jälkeen juuri mitään ei ole ehditty tehdä valmiiksi asti. Samalla kun on aloiteltu, on tehty kuoppia ja koloja, jotka vaativat ehdottomasti uutta nurmikkoa. Onkin enemmän sääntö kuin poikkeus, että jokaisella pihan eri alueella on multaa. Tänä vuonna on sentään päästy jo asiassa eteenpäin, näitä alueita on osittain saatu jo tasoitettua ja lanattua, joten nurmikon istutus ei ole enää vuosien päässä.






Toimikoon meidän piha kannustuksena kaikille, jotka kuvittelevat oman pihansa näyttävän keskeneräiseltä tai hoitamattomalta. Ehei, olette väärässä ja teillä on todellakin toivoa! Itse olen alkanut sisäistää jo ajatuksen maalaisromanttisesta viidakkomaisesta pihasta. Ehkä se on se meidän juttu? Ainakaan lapsilta ei puutu virikkeitä.

May our yard work as an incentive for those who think their yards or gardens look unfinished. No, you are wrong! Your gardens look beautiful! What comes to our yard, I think it may be impossible to be a farmer and have a beautiful, finished yard. Maybe we are even happier in our unfinished jungle? At least we don't need any children's slides, as our children are kept busy picking up rocks or shoveling soil. And they love it!






http://communalglobal.blogspot.fi/2014/06/WATW11614.html

maanantai 3. helmikuuta 2014

Näkymät meidän ikkunoista (haaste)







Pitkästä aikaa jotakin vähän erilaista. Laura Sateenkaaria ja Serpentiiniä -blogista nimittäin haastoi minuakin mukaan kuvaamaan näkymiä kodin ikkunoista. Olen joskus laskenut että meillä on 354 pestävää ikkunapintaa. Itse ikkunoita on yhteensä 21 kappaletta, niistä yksi yläkerrassa ja esimerkiksi pelkästään lastenhuoneessa on kuusi ikkunaa. Tykkään kyllä valosta, mutta se peseminen tahtoo sitten jäädä... No, joka tapauksessa, jokaisen ikkunan maisemia en tähän kuvannut ja ymmärrätte varmasti syyn.

Näistä kuvista näettekin nyt, missä se minun suurin projektini on. Ja siinä on samalla myös maanviljelijän suurin dilemman. Nimittäin silloin kun tälle projektille olisi mahdollisuuksia (kesällä), on aina varsin paljon muuta tekemistä. Ja ensimmäisen ja viimeisen kuvan lumipalloheisi ei muuten ole sama, vaan niitä on takapihalla kaksi kappaletta.

Haluaisitko sinäkin esitellä omat maisemasi? Nappaa haaste itsellesi!

How is the view from our windows? Laura challenged me to photograph it. Would you like to show your views?

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Maalari maalasi...

ja vähän minäkin. Tällaista kiirettä meillä tällä kertaa. Mitäs sanotte?

We've been painting, together with our painter. There is still some finishing to do. What do you think?








PS: Kesti kauan myöntää itselleen, että nyt ei vain luista. Nimittäin mikään käsityön tekeminen. Ja nyt kun olen sen saanut myönnettyä, olen jo melkein päässyt taas vauhtiin. Voi olla jopa mahdollista, että tuo puuvillaneuletakki vielä täksi kesäksi sitten kuitenkin ehtii päälle...

I have lost my knitting mojo this summer. Now it might finally be coming back... 

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Viidakon kesyttäjät

Sain kuningasidean viidakon kesyttäjistä perjantaina. Kerroin ideasta miehelleni lauantaina ja veljelleni soitin sunnuntaina aamusta. 19 tolppaa ja aika monta metriä lautaa myöhemmin meillä oli sunnuntain ja maanantain välisenä yönä takapihalla valmista ja veljeni nosti aitaukseen kaksi pässikaverusta. Saanko esitellä, Pekko ja Panda (sekä väsymätön ystävänsä Sulo).





Arvasitko?

Our backyard jungle has been tamed! Did you guess?

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Arvaatko?

Kesän kunniaksi päätin esitellä teille vaihteeksi hieman erilaisia tekemisiä. Meillä on nimittäin talon takana viidakko. Viidakko syntyi, kun takapihalta kaadettiin puita kaivurin avulla. Kaivuri tallasi takapihan niin, ettei ruohonleikkuria raaski enää takapihalla käyttää. Nurmikkoa meillä on jo muutenkin hehtaaritolkulla, joten olen keväästä asti käynyt kuumaa aivotyöskentelyä takapihan kohtalosta. Perunamaa ja mansikkamaa olivat ehdottomasti loistavia ideoita, viidakko kun rajautuu toisella puolella kasvihuoneeseen ja marjapensaisiin (jotka nekin ovat suoranaista viidakkoa tällä hetkellä). Mutta kevät mennä hurahti peltotöissä, joten toteutus jäi tekemättä. Kunnes iski kuningasidea.

Viidakko kuvattuna kasvihuoneen liepeiltä. Kutsutaan sitä vaikka viidakon pohjoispäädyksi, vaikka tarkemmista pihan ilmansuunnista ei kyllä ole tällä emännällä tietoakaan. Kuvassa siis näkyy se eteläpääty. Ja siellä eteläpäädyssä sijaitsee vanha sauna.


Viidakko rajautuu toiselta pitkältä sivulta koivurivistöön, jonka takana on tie (jonka takana on pelto).


Ja seuraavaksi se viidakon pohjoispääty. Kuvassa näkyy taka-alalla kasvihuone. Ja nämä on kuvattu sieltä saunan liepeiltä (eteläpäädystä).


Arvaatko mitä tänne tulee?

Can you guess what I am planning to do to our backyard?

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Remontoijan realiteetit

Täällä ollaan, hässäkän keskellä. Käsityöt on pakattuna pahvilaatikkoon tai pussiin xxx, joten ei lähitulevaisuudessa uutta esiteltävää. Sisällä talossa on vielä (kuukausia?) niin kaaos, etten raaski ottaa kuvia kauniista uudesta kodista täytettynä pahvilaatikoilla

Mutta niin, ne remontoijan realiteetit. Koska kaikki aika menee remonttiin, on muutama muu asia rempallaan. Katsokaapas vaikka meidän ikkunoista pihalle:

Keittiön ikkunasta, takapihalta löytyy remontissa kasattu hökötys jonka avulla lastattiin lattian alta maata kärryyn. Romut odottavat hakijaansa, nurmikkoa tahtoisi varjella...


Ja se nurmikko, sehän on aivan vallaton. Syksyllä ruohonleikkuri simahti, eikä kellään ole ollut aikaa tutkia mikä konetta vaivaa. Kukkapenkit ja kasvihuone odottavat huolehtijaansa ja nurmikkoakin pitäisi paikkailla viime vuotisen (hieman kesken jääneen) sadevesiputkiurakan jäljiltä.


Siirrytäänpäs sitten pirtin ikkunoiden maisemiin. Viime vuonna paremmalle paikalle siirretty lumipalloheisi on melkoisen hyvin kotiutunut uudelle paikalleen, mutta hieman ressukan näköinen se silti on, eikö? Nurmikon paikkausta täälläkin...


...ja täällä. Talon sivustalle saatiin viime vuonna hiekkalaatikko, jonka takaa tasoiteltiin melkoisesti maata (ja kuskattiin pois). Mutta nurmikko sieltäkin puuttuu. Ja pihavalotkin on jo kaksi vuotta ollut tarkoitus uusia. Vähän on "lakki" vinossa kaverilla.


Pirtin ikkunasta pääsee myös kurkistamaan etupihan ja terassin puolelle. Siellä odottaa viime vuonna uuden ulkovuoren saanut halli maalausta. Ja terassihan on auttamattomasti kesken, esimerkiksi kaiteiden osalta. Ja terassia tehtäessä etupihan nurmikko raavittiin pois. Ja pihakin on romua täynnä...


...samoin kuin itse terassi. Tämän voi todeta eteisen ikkunoista kurkistamalla.



Onhan sitä tekemistä. Mutta silti, omaa kotia ei voita mikään! Ehkä joku muukin kuin minä voi pienellä mielikuvituksella nähdä tämän kaiken ihanuuden (valmiina)...