Some board, white left-over paint and white brackets, nothing more you need for diy shelves. These will be filled with sewing stuff, as soon as I will have time to decorate the room (or sew).
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustaminen. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. heinäkuuta 2014
Itse tehdyt hyllyt
Raakalautaa, valkoisen maalin purkinjämät ja valkoiset hyllynkannakkeet. Eipä juuri muuta tarvittu näihin hyllyihin, jotka on viimein saatu tulevan ompeluhuoneen seinälle. Tavaraa nämä hyllyt jo notkuvatkin, vaikka kuvissa niitä ei vielä ole. Kuvat eivät nyt teekään oikeutta näille hyllyille, mutta kertovat kyllä varsin hyvin tämän huoneen ongelmakohdista. Huoneessa on nimittäin yksi ainoa ikkuna, joka sekin avaa näkymän eteiseen (eikä ulos). Valaisimia täytyisi vielä miettiä ennen kuin tässä huoneessa voi ompelua harrastaa. Muutama muukin asia huoneen sisutuksessa on kesken enkä tästä syystä edes yrittänyt kuvata huonetta sen enempää teille. Mutta kun kotona meidän pienokaisten kanssa ei paljoa ompeluaikaa jääkään, ei huoneen valmiiksi saamisellakaan ole kiire. Kaikki aikanaan!
Some board, white left-over paint and white brackets, nothing more you need for diy shelves. These will be filled with sewing stuff, as soon as I will have time to decorate the room (or sew).
Some board, white left-over paint and white brackets, nothing more you need for diy shelves. These will be filled with sewing stuff, as soon as I will have time to decorate the room (or sew).
torstai 20. helmikuuta 2014
Tuolit kirpputorilta
Meillä on perheen (ja pirtin) kokoon nähden auttamattomasti liian pieni ruokapöytä. Samaisesta syystä johtuen meillä on liian vähän tuoleja. En ole kuitenkaan halunnut hankkia meille lisää samanlaisia, olemassaolevia tuoleja, koska hankintalistalla on varmasti tulevaisuudessa se uusi, isompi (ja täydellinen) pöytä. Eikä koskaan tiedä, millaiset tuolit sen uuden pöydän ympärille sitten halutaan. Jo pitempään olen suunnitellut ostavani nyt muutaman valkoisen pinnatuolin, koska ne sopivat mielestäni pöydän ääressä jo nököttävien Stokken valkoisten Tripp Trapp -tuolien kaveriksi. Samahan se on laittaa ranttaliksi ja vähän leikitellä, jos kaikki tuolit eivät kuitenkaan ole samanlaisia?
Nämä jo elämää nähneet kaunokaiset löysin nyt sattumalta kirpputorilta melkein pilkkahintaan. Maali on jo vähän kulunutta, mutta en ainakaan toistaiseksi aio käsitellä näitä mitenkään. Elämän jäljet kun eivät minua haittaa! Nyt meillä ollaan varsin tyytyväisiä tuolitilanteeseen, näissä uusissa kun on vielä mukava istuakin.
We have way too small table and not enough chairs. While waiting for the bigger table to pop up from somewhere, I found these white chairs from flea market. Quite nice I think.

tiistai 22. lokakuuta 2013
Haaste: Käytännön sisustamista
Sisustaminen ei ole mielestäni pelkästään kauniita esineitä joita laitan hyllyn päälle, vaan kaikkea sitä mikä kodissani on esillä. Ja ainakin meillä esillä on juuri niitä esineitä, joita päivittäin tarvitaan. Niitä ei ole välttämättä pakko piilottaa kaappeihin (varsinkaan jos ei ole tilaa tehdä sitä), vaan ne voivat olla osa sisustusta.
Haluaisinkin nyt haastaa bloggaajia esittelemään juuri näitä esineitä. Sitä käytännön sisustusta, jolla on oikeasti jokin tärkeä merkitys. Tarkoitan niitä esineitä, jotka ovat näppäriä arjen apureita. En ehkä tarkoita huonekaluja tai kodinkoneita (vaikka miksei niitäkin), vaan muita näppäriä keksintöjä. Ne voivat olla kauniita, tai vain käytännöllisiä, mutta joka tapauksessa ne liittyvät sisustukseen.
Siis, mitkä ovat sinun arkesi apurit?
Toivoisin, että esittelet vaikkapa kolmesta viiteen asiaa tai tavaraa sinun käytännön sisustuksestasi. Nappaa kuva tai pari, kerro vähän tarinaakin jos haluat. Voit ehkä haastaa yhden, kolme tai vaikka viisikin muut kertomaan omista arjen apureistaan. Toivoisin myös, että mainitset haasteen alkuperän (ja kuka juuri sinut tähän haastoi), jotta haastetut voivat käydä halutessaan myös minulle linkittämässä omia tarinoitaan. Säännöt eivät toki ole tässä haastessa pääasia, vaan se käytännön sisustaminen!
Tässä minun käytännön sisustamista. Ei liene sattumaa, että kaikki kuvat ovat pirtistä, juuri sieltä missä meillä aikaa eniten vietetään.
Heinäseipäät, joihin on ripustettu led-valot. Näitä meillä ei lasketa jouluvaloiksi, vaan ne ripustetaan paikoilleen syksyllä heti kun alkaa olla pimeää. Nämä toimivat meillä myös yövaloina, koska valaisevat pirttiä sopivissa määrin niin että pienetkin jalat löytävät yöllä vessaan.
Pienen keittiön pelastus, Ikean Grundtal-sarjan seinähylly, tankoja ja koukkuja. Minun keittiööni ei mahdu yhtään ylimääräistä kaappia eikä tavaraa, joten tavarat asetellaan juuri sinne, minne ne saadaan mahtumaan.
Käytettynä ostettu Leander-kehto roikkuu myös pirtissä. Jos ei muualle, niin tähän meidän nuorimmainen kyllä saadaan aina nukkumaan. Eikä tasainen hälinä haittaa mitään, päin vastoin.
Viimeisenä Sokeva Käsityön (suomalaisten näkövammaisten) valmistama Ilona lakaisuharja ja rikka. Tästä koivuisesta ihanuudesta meidän neiti tykkää niin, että kulkee setti sylissään pitkin taloa. Ja kyllähän tämä onkin nätti.
Aivan yhtä hyvin olisin voinut kuvata tähän myös vaikkapa tämän keinutuolin (KLIK) tai tämän vaatesäilytysratkaisun (KLIK). Meillä itse asiassa taitaakin olla niin, että ennen kaikkea juuri käytännöllisyys sisustusta määrittelee.
Jään innolla odottamaan, millaisia käytännön sisustamisen ratkaisuja ja esineitä teillä on! Haastan mukaan erityisesti seuraavat:
Pieni Lintu
SisustusUnelmia
Diagnoosi:sisustusmania
Jovelan talopäiväkirja
Sateenkaaria ja serpentiiniä
This is my practical interior design. Please feel free to tell me about yours!

maanantai 16. syyskuuta 2013
Jotta löytäisit perille
Meidän talossa wc on keskellä taloa, keskellä pirttiä ja periaatteessa niin helposti saavutettavissa kuin mahdollista. Mutta tähän asti ilman opastetta. Jotta kenenkään ei enää tarvitsisi meillä sitä etsiä, tässä nyt kaksi kirjainta, W ja C. Sinitarralla, jotta voin tarvittaessa muuttaa suunnitelmia ja vaikkapa hakea aitasta sen vanhan kyltin vanhasta wc:n ovesta.
W and C, so that you would not have to ask where to go powder your nose.
PS: Itse asiassa tässä on M ja C. Mutta jos W on loppu, niin hätä ei lue lakia. Eikö niin?

perjantai 16. elokuuta 2013
Pellavapyyhkeet
Olen useammin kuin kerran lukenut, että pellava imee kosteutta moninkertaisesti puuvillaan verrattuna. Päätin sitten, että meilläkin testataan. Vaikka oikeastaan idea lähti saippuapurkeista (tai niiden väreistä) ja sattuivat vielä Lapuan Kankureiden Ruusunen-pyyhkeetkin olemaan paikallisessa sisustuspuodissa alennusmyynnissä. Näin heti mielessäni Ruususet yhdessä Pellavaisten kanssa roikkumassa meidän vessassa. Ja siellähän ne nyt roikkuvat.
My soap bottles told me to sew these linen hand towels with lace. Those yellow friends are called "Sleeping beauty", they are from Lapuan Kankurit.
Tein pellavapyyhkeisiin tuplakäänteet, valkoisesta nauhasta ripustuslenkit ja alareunaan ompelin lopuksi pitsin koristeeksi. Yksinkertaista ja nopeaa! Ja lopputulos miellyttää kyllä minun silmääni. Seuraavaksi ehkä sitten pellavafroteeta?
PS: En enää silittänyt pyyhkeitä (näihin kuviin) ompelun jälkeen. Jos et tiennyt, pellava kannattaa kastella läpimäräksi ennen pesua, runsas vesi vähentää rypistymistä pesun aikana. Meillä ei ainakaan taida olla aikaa pyyhkeiden silittelyyn, mutta eikös pellava saa ollakin ryppyistä, saahan?
My soap bottles told me to sew these linen hand towels with lace. Those yellow friends are called "Sleeping beauty", they are from Lapuan Kankurit.
Tein pellavapyyhkeisiin tuplakäänteet, valkoisesta nauhasta ripustuslenkit ja alareunaan ompelin lopuksi pitsin koristeeksi. Yksinkertaista ja nopeaa! Ja lopputulos miellyttää kyllä minun silmääni. Seuraavaksi ehkä sitten pellavafroteeta?
sunnuntai 28. heinäkuuta 2013
Vaatesäilytysongelman ratkaisu
Meillä on iso talo, mutta aivan liian vähän säilytystilaa. Ja kun sitten vielä sisustuksessa on tehtävä vaikkapa sellaisia kompromisseja, että saa hienot vihreät erilliset astiakaapit pirttiin, jos suostuu luopumaan kodinhoitohuoneen vaatehuoneesta (jotta pesutornin paikka saadaan muutettua miehen toiveiden mukaiseksi), on vaatesäilytysongelma hyvinkin odotettavissa. Ja sitten on onneksi sellaisia hetkiä, jolloin keksii loistavia ideoita. Vaatesäilytysongelma on nyt ratkaistu, eikä siihen tarvittu kuin kaksi valkoista koukkua, vanha heinäseiväs ja juuttinarua.
I've been having a bit of a problem with closets, or the lack of them. Sometimes I have my moments and this is what came in mind a couple of nights ago. I like it!
PS: Menin vahingossa pyytämään miestäni pesemään heinäseipään sievästi, jonka seurauksena heinäseipään pinnasta lähti paitsi sammalkerros, myös harmaa, päällimmäinen puukerros. Ei sitten auttanut muuta kuin vähän hioa seivästä, ettei ihan joka kerta saisi tikkuja sormiinsa mekkoa sovittaessa. Ensi kerralla en pyydä sievää pesua mieheltä, jolla on painepesuri kädessään. Hyvä siitä kuitenkin tuli!

tiistai 9. heinäkuuta 2013
Pirtin tunnelmaa
Liekkö olosuhteiden pakosta, lasten ansiota vai tämän talon henki, mutta minä olen pikku hiljaa oppinut kärsivällisyyttä. Meidän talon sisustuksen kanssa ei saa kiirehtiä, vaan talo kertoo kyllä itse sitten ajallaan, mitä tahtoo. Tai sitten se sisustaminen on vain sattumista kiinni...
Pitkään olin miettinyt, mitä laittaisin pirtin sohvan päälle seinälle. Ja sitten tein kirppikseltä sellaisia löytöjä, joista yleensä olen salaa hiljaisuudessa vähän kateellinen muille. Minä kun olen aina harmitellut, etten oikein koskaan löydä mitään kirppiksiltä. Näistä löydöistä sohvan taakse valikoitui jo vähän matkan varrella kärsinytkin opetustaulu, savolainen maisema.
This is me trying to show you the ambiance in our home. Our house finally told me what to put on the wall behind sofa. I found these treasures from flea market.
Piti kuvata teille myös kukkapenkistä poimitut, sateessa kaatuneet kukat.
Flowers from our garden, beaten down to the ground by the rain.
Ja niitä löytöjä, jotka jäivät vielä odottamaan talon kuiskauksia ja oikeaa paikkaansa. Näitä ei ihan mihin vain laitetakaan, toisella leveyttä melkein 1,2 metriä ja toisella 2 metriä.
The maps are still waiting their places. I have to wait and listen to our house with these also.
Lopuksi kuvasin teille vielä tämän ihanan kaverin, jonka kanssa kartat toistaiseksi viettävät aikaansa pirtin nurkassa. Erinäisten sattumien kautta tämä Sokevan Ilona-harjasetti (suomalaista koivua ja aitoa lehmän jouhta!) matkasi meille arpavoiton kaverina Werannas-verkkokaupasta.
PS: Tämä ei ollut maksettu mainos eikä edes yhteistyötä. Niistä kyllä kerron selvästi erikseen. Nyt satun vain olemaan erityisen kiitollinen ja omien kokemusteni perusteella voin suositella. Että kiitos vain Werannasiin Riikalle! Ai niin ja sen arvonnan järjesti muuten Rouva Jones.
PPS: Kommentit ovat edelleen enemmän kuin tervetulleita, mutta anonyymit kommentit eivät ainakaan toistaiseksi onnistu. Syynä tähän viime päivien toistuva spam.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013
Jakkara
Olen alkuvuoden aikana ehtinyt huomata, että meidän neiti on erittäin viehättynyt matalista jakkaroista. Serkkutytön syntymäpäivillä neiti käytti suurimman osan ajastaan jakkaran luona touhuiluun ja mummilassa neiti rakastaa kiivetä pienen puisen pehmustetun jakkaran päälle. Kotona neiti istuu pahvisten pienten muumisalkkujen päällä niin että ne ovat jo lähes kasassa.
Koska en ole saanut vielä hankittua lapsille kunnollista lasten pöytäryhmää, oli keksittävä jotain muuta ensiavuksi. Miehen kanssa jo katseltiin puupalikoita sillä silmällä, mutta kun toinen tekee kahta työtä (joista toinen sijoittuu ympäri maailmaa ja toinen vastaavasti lähes täysin kotiin), voitte ehkä kuvitella ettei aikaa tällaiseen nikkarointiin oikein tahdo löytyä. Minä taas olen hieman estynyt käyttelemästä tarvittavia työkaluja, noiden erittäinkin auttavaisten käsiparien takia.
My princess has fallen in love with wooden stools. Finally we found one for her also!
Koska en ole saanut vielä hankittua lapsille kunnollista lasten pöytäryhmää, oli keksittävä jotain muuta ensiavuksi. Miehen kanssa jo katseltiin puupalikoita sillä silmällä, mutta kun toinen tekee kahta työtä (joista toinen sijoittuu ympäri maailmaa ja toinen vastaavasti lähes täysin kotiin), voitte ehkä kuvitella ettei aikaa tällaiseen nikkarointiin oikein tahdo löytyä. Minä taas olen hieman estynyt käyttelemästä tarvittavia työkaluja, noiden erittäinkin auttavaisten käsiparien takia.
Jakkara löytyi sitten kuitenkin lähempää kuin arvattiinkaan. Vanhasta navetasta kaivettiin esiin mummin puinen jakkara. Mummi epäili hankkineensa tämän aikoinaan jostakin työkeskuksesta tai vankilan myymälästä. Vasaraa jakkara hieman kaipasi, sen verran olivat naulat päässeet ajan saatossa löystymään. Pesin jakkaran vedellä ja mäntysuovalla ja sivelin vielä pintaan vähän puuöljyä. Eiköhän tämä jakkara nyt jaksa taas palvella!
lauantai 30. maaliskuuta 2013
Erikoisia vieraita
Pitkäperjantain vastaisena yönä meillä oli käynyt erikoisia vieraita. Ainakin kahdenlaisia, koska pesästä löytyi pienten värikkäiden lisäksi yksi suuri valkoinen muna.
We had strange guests during the night before Good Friday. At least two kinds, as there is one big and several colourful eggs in the nest.
Ihanaa lankalauantaita ja hyvää pääsiäistä!
Have a wonderful Holy Saturday and Happy Easter!

torstai 14. maaliskuuta 2013
Ihan vahingossa
Meillä sisustetaan tuumaillen. Minä en yleensä kokeile, vaan mietin. Pyörittelen suunnitelmia ja vaihtoehtoja päässäni (usein pitkäänkin), harkitsen, mietin ja tuumailen. Ei mitenkään kiireellä, vaan rennosti ja ajan kanssa. Sisustuksessa meillä ei useinkaan tehdä nopeita ratkaisuja (paitsi sitten kun se tuumailu on tehty). Pikku hiljaa asiat sitten loksahtelevat paikoilleen. Hyvin poikkeuksellista minulta, joka yleensä haluan kaiken tässä nyt ja heti.
Niin kävi nytkin, ihan vahingossa. Olen miettinyt viime kesästä asti, mikä olisi vessan värimaailma. Tykkään vessan vaaleista seinistä (sävy on Tikkurilan Piazza), mutta yllättäen ne ovat osoittautuneet ehkä hieman haasteellisiksi kumppaneiksi väreille. Sävy on kaunis, mutta helposti tunkkainen. Ja minä kun halusin jotain raikasta, mutten kuitenkaan liian väritöntä. Ensin ajattelin vessaan sinistä, mutta ehkä olen vähän kyllästynyt siniseen ja se vaikutti vähän tylsältä ja ehkä vähän merihenkiseltä. Tiedättehän, beigeä (hiekkaa), valkoista ja sinistä.
Sitten ostin keltaisia saippuapurkkeja, vähän siitäkin syystä että halusin käsisaippuan, joka tuoksuu niin että kun likaiset kädet pesee, jää raikas tuoksu käsiin. Mutta ei se keltainen oikein missään vaiheessa oikeasti tuntunut hyvältä idealta, ainakaan saippuapurkkeja enempää.
Jouluksi laitoin punaisia pyyhkeitä ja se tuntuikin aika hyvältä idealta, mutta ehkä vähän tunkkaiselta niiden seinien kanssa. Eilen nakkasin kylpypyyhkeeni vessan naulaan ja siinä se sitten on. Ihan vahingossa. Ei tunkkaista eikä laimeaa, vaan sopivan värikästä mutta myös raikasta. Kuvat eivät ehkä tee nyt ihan oikeutta väreille, mutta minä tykkään! Eikä olisi varmaan ilman vahinkoa käynyt mielessäkään tällainen väriyhdistelmä.
Nyt täytyy enää (isännältä) vaivihkaa hankkia turkooseja käsipyyhkeitä, uusia saippuapurkkeja ja ehkä vähän muutakin... Vai pitäisikö vielä vähän tuumailla?
I have been thinking about colours for our toilet for over six months. Now this happened by accident. White, red and turquoise, what a fresh combination!
PS: Muista ARVONTA (klik)!
Tykkää blogista Facebookissa (klik).
Ja äänestä ihmeessä Pieni Lintu -valokuvauskisassa (klik).

Tilaa:
Kommentit (Atom)