maanantai 18. kesäkuuta 2012

Ketjureaktio

Joku hullu (lue: talon isäntä) on pyörinyt ajettavan ruohonleikkurin kanssa meidän pihalla viimeiset kolme päivää ja tänään voi jo sanoa, että pojan mittaisen heinän sijasta meidän pihalta löytyykin ehkä jotain, jota voi melkein sanoa nurmikoksi (ja löysin myös kukkapenkkini kaiken sen heinän keskeltä!).

Ehkäpä tämän seurauksena iski inspiraatio myös allekirjoittaneeseen ja hain tänään Marimekolta Maija Isolan Heinää. Matkaan lähti siis 80 sentin palanen kangasta ja koska kaaoksen keskeltä löytyi myös valkoista lankaa, sain ommeltua keittiön ikkunaan uuden kappaverhon. Epähuomiossa tulin siis siirtäneeksi heinät meidän keittiön ikkunaan!

Kun verho oli valmis, alkoi tuntua siltä, ettei sitä voi ripustaa ikkunaan ennen kuin ikkuna on puhdas. Niinpä alkoi myös ikkunoiden pesu. Eikä nyt tartuta siihen pikkuseikkaan, että pesemättä on vielä noin 19 ikkunaa...


sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

"Yhä ylös yrittää..."

Projektina siis portaat.

Kerrottakoon, että naapurikylän hyväksi ja edulliseksi kehutusta porrasfirmasta kysyttiin tarjous ja summa alkoi kakkosella. Muutama vuosi sitten portaita toiseen taloon hankittaessa hinta alkoi kolmosella. Nyt päätettiin sitten tehdä juuri sellaiset portaat kuin itse halutaan (ja osataan...). Tähän mennessä porrasvärkki on maksanut maaleineen ehkä noin 400 euroa ja ostamatta on vielä pinnat ja pilarit. Ja työtä on suunnitteluineen tehty portaiden eteen ehkä 11 tuntia ja paikoillaan on jo kaikki askelmat ja lapsilistat (toisin kuin kuvissa). Ei kaduta (ainakaan vielä)!




tiistai 12. kesäkuuta 2012

Remontoijan realiteetit

Täällä ollaan, hässäkän keskellä. Käsityöt on pakattuna pahvilaatikkoon tai pussiin xxx, joten ei lähitulevaisuudessa uutta esiteltävää. Sisällä talossa on vielä (kuukausia?) niin kaaos, etten raaski ottaa kuvia kauniista uudesta kodista täytettynä pahvilaatikoilla

Mutta niin, ne remontoijan realiteetit. Koska kaikki aika menee remonttiin, on muutama muu asia rempallaan. Katsokaapas vaikka meidän ikkunoista pihalle:

Keittiön ikkunasta, takapihalta löytyy remontissa kasattu hökötys jonka avulla lastattiin lattian alta maata kärryyn. Romut odottavat hakijaansa, nurmikkoa tahtoisi varjella...


Ja se nurmikko, sehän on aivan vallaton. Syksyllä ruohonleikkuri simahti, eikä kellään ole ollut aikaa tutkia mikä konetta vaivaa. Kukkapenkit ja kasvihuone odottavat huolehtijaansa ja nurmikkoakin pitäisi paikkailla viime vuotisen (hieman kesken jääneen) sadevesiputkiurakan jäljiltä.


Siirrytäänpäs sitten pirtin ikkunoiden maisemiin. Viime vuonna paremmalle paikalle siirretty lumipalloheisi on melkoisen hyvin kotiutunut uudelle paikalleen, mutta hieman ressukan näköinen se silti on, eikö? Nurmikon paikkausta täälläkin...


...ja täällä. Talon sivustalle saatiin viime vuonna hiekkalaatikko, jonka takaa tasoiteltiin melkoisesti maata (ja kuskattiin pois). Mutta nurmikko sieltäkin puuttuu. Ja pihavalotkin on jo kaksi vuotta ollut tarkoitus uusia. Vähän on "lakki" vinossa kaverilla.


Pirtin ikkunasta pääsee myös kurkistamaan etupihan ja terassin puolelle. Siellä odottaa viime vuonna uuden ulkovuoren saanut halli maalausta. Ja terassihan on auttamattomasti kesken, esimerkiksi kaiteiden osalta. Ja terassia tehtäessä etupihan nurmikko raavittiin pois. Ja pihakin on romua täynnä...


...samoin kuin itse terassi. Tämän voi todeta eteisen ikkunoista kurkistamalla.



Onhan sitä tekemistä. Mutta silti, omaa kotia ei voita mikään! Ehkä joku muukin kuin minä voi pienellä mielikuvituksella nähdä tämän kaiken ihanuuden (valmiina)...