Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvonta. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. huhtikuuta 2014
Arvonnan voittaja
Kukat on kuivatettu ja arvonta suoritettu. Käytin arvonnassa tätä (KLIK). Arvonnassa oli mukana 32 arpaa ja voitto osui arvalle numero 30. Voittaja on siis Tiramisuheidi. Onnea!
maanantai 17. maaliskuuta 2014
Inspiraatiota ja arvontaa
Blogi täytti kuun alussa kaksi vuotta. Istuin ja tein kirjontatyötä, kun aloin miettiä blogia ja sen syntymähetkiä. Aloitin blogin kaksi vuotta sitten, samaan aikaan kun elin ehkä elämäni tähän asti vaikeinta aikaa. Aikaa, josta monikaan ei tiedä ja josta en viime aikoja lukuunottamatta ole puhunutkaan juuri kenellekään. Siitä ajasta ei tarkoitukseni ole nyt kirjoittaa, vaan siitä, miten tämä blogi on auttanut minua vaikeina hetkinä. En ole sitä niin aiemmin miettinytkään enkä huomannut, vaikka olenkin sanonut että käsityöt ja puuhastelut ovat minulle tärkeitä siksi, että teen jotain minulle rakasta. Siitä jos jostakin saa vaikeinakin hetkinä voimia.
Olen myös erittäin kiitollinen kaikille lukijoille ja kommentoijille. Kuinka mukava onkaan jakaa jotain itselle rakasta muidenkin kanssa. Siksipä ajattelin kiittää teitä ihan konkreettisestikin, pienen arvonnan keinoin. Arvonnan palkintona on jotain pientä, mutta jotain, joka toivottavasti ilahduttaa. Pienistä asioista ilo mielestäni pitää rakentaa!
Arvonta on tarkoitettu lukijoille, kaikille vanhoille ja toki myös uusille, eli jos liityt nyt lukijaksi on sinulla yhtä lailla oikeus osallistua. Voit osallistua myös jos tykkäät Rakkaudella tehty -Facebook-sivusta (KLIK). Lisäksi saat ekstra-arvan, jos jaat arvonnan Facebookissa tai linkität sen blogissasi. Ei siksi, että haluaisin sinun liittyvän lukijaksi arvonnan takia, vaan siksi että on mukavaa jos joku uusi lukijakin löytää jotain josta saa iloa.
Arvonnan voittaja saa palkinnoksi kirjontataulun. Joko tämän kuvissa näkyvän, tai taulun haluamallaan sisällöllä (tekstillä). Tässä kohtaa taiteilija kuitenkin sitten myös ilmoittaa, ettei ole ihmistä kummempi ja mikäli arvonnan voittaja valitsee jälkimmäisen vaihtoehdon, on lopputuloksesta syytä yhdessä neuvotella mieluisan taulun syntymiseksi. Kerro kommentissasi, monellako arvalla osallistut. Tässä kohtaa päätin myös muuttaa asetuksia niin, että anonyymina kommentoijanakin voit jättää kommentin. Jätä siinä tapauksessa myös yhteystietosi. Onnea arvontaan!

EDIT: Tekstiä muutettu arvonnan sääntöjen selventämiseksi. Arvontaan voivat osallistua kaikki blogin lukijat ja/tai Facebook-sivun tykkääjät.
EDIT: Muista kommentoida täällä! Arvonnan koittaessa lasken arvat kommenteista. Muista mainita myös mahdollisesta extra-arvasta.
torstai 21. maaliskuuta 2013
Arvonnan voittaja on...
Arvonta on viimein suoritettu ja virallisen valvojan läsnäollessa onnetar nosti 28 arpalipukkeen seasta voittajan....
Onnea Sude! Laitan sinulle sähköpostia!
Onnea Sude! Laitan sinulle sähköpostia!
tiistai 5. maaliskuuta 2013
Silkkinen arvonta
Niin on ihan vahingossa päässyt käymään, että tasan vuoden verran on ensimmäisestä blogikirjoituksesta. Sen kunniaksi halusin arpoa jotain erityistä. Ja niinpä pienen pohdinnan jälkeen päätin ommella teille arvottavaksi silkkihuivin.
Joskus olen näistä kankaista maininnutkin, sain ne jo aikoja sitten mieheltä tuliaisina Kiinasta. Niin olen niitä varjellut, että olen tainnut vähän pelätä niiden leikkaamista ja ompelemista. Mutta hyvin tässä taisi loppujen lopuksi käydä. Silkkilankaa ja ompelukoneen päärmäysjalka, siinä projektin pelastajat! Loput kankaat vielä odottelevat ompelemista, mutta arvonnan kunniaksi sain ensimmäisen huivin valmiiksi. Lopputulos on niin sievä, että en taida malttaa kauaa odottaa, että pääsen ompelemaan huivin myös itselleni. Huivin koko on noin 56 x 56 cm.
Voit osallistua arvontaan kommentoimalla tähän, jolloin saat yhden arvan. Yhden arvan saat myös olemalla lukija täällä tai facebookissa uudella Rakkaudella tehty -sivulla. Ja yhden arvan saat myös jakamalla tämän arvonnan omassa blogissasi. Kerrothan vielä kommentoidessasi monellako arvalla olet mukana. Jätä myös keino tavoittaa sinut, esimerkiksi sähköpostiosoite. Aikaa osallistua arvontaan on kaksi viikkoa.
Onnea arvontaan ja mukava kun olet mukana!

Tilaa:
Kommentit (Atom)