Näytetään tekstit, joissa on tunniste kylpyhuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kylpyhuone. Näytä kaikki tekstit

torstai 4. lokakuuta 2012

Pieniä suuria asioita

Viime aikoina olen kirjoittanut (ja kuvannut) lähinnä neule- ja ompelutöitä, mutta palataanpa nyt hetkeksi myös remontoinnin maailmaan. Tällä kertaa joidenkin yksityiskohtien kautta.

Joku ihminen voisi kuvata minua (pikku)tarkaksi, suunnitelmia ja taas suunnitelmia laativaksi ja vaikkapa kontrollifriikiksi. Mitäs sitten tapahtuu kun tällainen tekee remonttia? No, ainakin se tarkoittaa tuhansia hetkiä ajatustyötä (niin että pää on jo aivan sekaisin ja aivan tyhjä), lukemattomia määriä erilaisia suunnitelmia, kauppareissuja, nettisurffailua, vertailua, tutkailua ja taas tutkailua.

Se tarkoittaa täydellisten koukkujen, lattialistojen, valaisimien, värien, sävyjen, materiaalien ja muiden etsimistä. Se tarkoittaa maalipurkkeja, pensseleitä, työtä, työtä ja työtä. Kun esimerkiksi sitä sopivaa lattialistaa ei valmiina löydy, on se tietenkin maalattava itse (niin kuin ei muuten remontoinnissa olisi työtä tarpeeksi).

Se tarkoittaa tuhansia kysymyksiä, kuten...

Minkä värinen pöytätaso ja mitä materiaalia sen pitäisi olla? Millaiset välitilan laatat ja minkä värinen sauma?


Laitetaanko keittiön kaapit ylhäältä umpeen, jätetäänkö auki vai laitetaanko koristelistaa?


Millaiset nupit keittiöön?


Entä kodinhoitohuoneeseen? (Ja tässä kohtaa voin vinkata, että luonnonvalo on ihana valo ja keittiön ja kodinhoitohuoneen kaapit ja laatikot ovat todellisuudessa ihan saman väriset, vaikkei se nyt valaistuksen vuoksi siltä kuvissa näytä.)


Pitäisikö osa seinistä maalata muulla kuin valkoisen sävyllä? Millä sävyllä maalattaisiin kodinhoitohuoneen seinät?


Laitetaanko vaaka-paneelia vai pystypaneelia vai molempia? Millainen koristelista eteiseen laitetaan? Jos seinät on maalattu maalarinvalkoisella, niin voiko sen kaveriksi laittaa valkoisen koristelistan (jonka sävy ei ole valmiiksi valkoisena ostettuna sama)?


Löytyisikö sauma-aine, joka sopisi sekä seinän vaaleamman, että lattian tummemman harmaan laatan kanssa (mutta ei näyttäisi kovin likaiselta kummassakaan)? Laitetaanhan valkoisen laatan kaveriksi silti valkoinen sauma?


Minkä värinen lattialista sopisi sekä laatan, laminaatin, valkoisen seinän että hirsiseinän kaveriksi? Mistä sellaista löytyy?




Laitetaanko portaisiin sileät vai koristeelliset välipuolat? Ja minkä väriseksi ne maalataan?


Ja silloin tällöin... kuinkahan paljon helpompaa tämä voisi olla jos ei olisi niin tarkka? (Ja onko meillä koskaan valmista?)

Details, details, details. How much easier could it be if I didn't think about everything so (too) much?

lauantai 12. toukokuuta 2012

Ei ihan äitienpäivätunnelma

Silmä mustana (minä vs. rautakoukku 0-1), kukat kaupassa ja tänään sitten kylpyhuoneen seiniä saumatessa selvisi että niinhän se valkoinen kiiltävä laatta imee kosteutta. 15-20 mm laatan reunasta kaikki laatat kauttaaltaan värjääntyvät/tummuvat (kosteudesta) ja tämä kuultaa laatasta läpi.

Ei haluttaisi jäädä odottamaan miltä tilanne näyttää, kun kylpyhuonetta oikeasti aletaan käyttää. Mutta nyt ei auta kuin odottaa maanantaiaamua jotta pääsee selvittelemään asiaa laattaliikkeen kanssa. Jätetään mustamaalaaminen tältä erää, mutta kerrottakoon että näitä laattoja ei ostettu mistään alelaarista (eikä alepuodista), koska haluttiin nimenomaan että laatat olisivat laadukkaat. Ja kyseessä on märkätilaan (ja siis kylpyhuoneeseen) soveltuva laatta.

Kuvassa ei näytä enään niin pahalta, koska kuvaushetkellä sauma oli jo kuivunut. Mutta tästäkin ongelman huomaa. Laatta ei siis ole päältä sotkuinen, vaan tuo tummuus kuultaa laatasta läpi.



sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Kurkistus kylpyhuoneeseen ja matkustelevat astiakaapit

Yleisön pyynnöstä, tässäpä kurkistus meidän kylpyhuoneeseen. Kylpyhuoneesta on mahdotonta ottaa mistään nurkasta kuvaa, josta saisi edes jonkinlaisen käsityksen huoneesta. Lisäksi kylpyhuone on totaalisen kesken, joten en tiedä onnistuuko edes hyvällä mielikuvituksella luomaan edes jonkinlaista kuvaa huoneesta. Joka tapauksessa, kylpyhuoneeseen tulee siis kaksi seinää valkoista laattaa ja kaksi seinää harmaata kivijäljitelmälaattaa. Harmaalle seinälle tulee suihku, valkoiselle seinälle lavuaari (ja kuvassa ei näy kummankaan paikka, vaan kuvassa keskellä pilkistää saunan keskeneräinen seinä).


Niin ja keskeneräisen laatoituksen lisäksi toki yksi iso asia kylpyhuoneessa on jo muuttunut, nimittäin ikkunat. Meillä oli ennen kylpyhuoneessa samanlaiset ikkunat kuin muualla talossa. Siis nyt puhutaan isoista ikkunoista. Ja suihkuverhosta ommelluista ikkunaverhoista, jotta pihalla kulkijat eivät nähneet kuka suihkussa oli peseytymässä milläkin hetkellä. NYT meillä on kylpyhuoneessa kylpyhuoneeseen sopivat ikkunat, luonnonvalo eikä tulevaisuudessa minkäänlaisia verhoja!


Tänä viikonloppuna meillä ei kuitenkaan ole tehty remonttia, vaan matkusteltu. Ja tämän matkustelun seurauksena meillä on nyt myös matkustelevat astiakaapit. Olen etsinyt keittiöön hirsiseinän pätkän eteen valkoista, ehkä noin 170 senttiä korkeaa kunnollista puista astiakaappia, tuloksetta. Lauantaina Pellon Pentikin tehtaanmyymälästä sitten löytyi vihreä astiakaappi. En aluksi ajatellut että kaappi olisi täydellinen, mutta nyt alkaa tuntua siltä. Täydellinen oli myös hinta, jonka seurauksena meille tuleekin yhden astiakaapin sijasta kaksi kaappia (vaikkei vielä ole oikein minkäänlaista käsitystä siitä, mihin toinen kaappi laitetaan). Maalari lupasi jo maalata astiakaapit minulle valkoisiksi, mutta loppujen lopuksi mietimme kuitenkin että ehkäpä ne kaapit ovatkin täydelliset vihreänä. Ainakin se pitää testata kotona.


Niin ja se matkustelu. Koska meidän autossa ei ollut tilaa, astiakaapit matkasivat tänään pakettiautolla Pellosta Kolariin. Viettävät siellä varmaankin ehkä noin viikon loman maalarin nikkaripirtissä (sukulaisten hyvässä hoidossa), jonka jälkeen toivottavasti uskaltautuvat muuttamaan uuteen kotiin, siis meille. Hyvää lomaa, mangopuiset astiakaappimme!

PS: Kunhan ehdin, luvassa myös neuletakkikuulumisia.