Näytetään tekstit, joissa on tunniste eteinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eteinen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 15. helmikuuta 2013

Epätäydellinen kotimme

Miksi olen antanut teidän odottaa kuvia meidän talon eteisestä, saunasta, kylpyhuoneesta, lastenhuoneesta (eli vanhasta salista) tai makuuhuoneista? Koska on mukava kuvata kauniita kuvia, valmiita kohteita, askareita tai tavaroita. En esimerkiksi ole lainkaan kuvannut sitä, kuinka olen vaihtanut eteiseen jo neljä kertaa verhot. Tämä siis siksi, etten ole oikein ollut tyytyväinen verhoihin tai siihen kokonaisuuteen, miltä eteinen näyttää. Tyytymättömyys siksi, koska minulla on omassa päässäni selkeä kuva valmiiksi sisustetusta eteisestä, eikä nykyinen eteinen ole vielä lainkaan sen näköinen. Enkä siksi ole halunnut näyttää sitä teillekään. Sehän on ihan epätäydellinen.

Mutta vaikka haluankin näyttää teille kauniita kuvia ja kaunista kotia tai kauniita käsitöitä (ainakin minun mielestäni!), ei tarkoitus ole silti saada näyttämään siltä, että meillä koti (tai elämä) olisi täydellistä. Toisinaan ehkä pyrin vähän toiseen suuntaankin jopa (tai niin ainakin kuvittelen). Ja siksipä haluan näyttää teillekin nyt hieman epätäydellistä kotiamme (ja niitä neljänsiä verhoja jotka näyttävät jo oikeastaan aika hyviltä ja vähintäänkin vähiten epätäydellisiltä!) ja vieläpä aika epätäydellisillä kuvilla.

En silti mahtanut luonteelleni kuvaustilanteessa mitään ja siksipä näitä kuvia on vain eteisen kahdesta kulmasta. Ne kaksi muuta kulmaa eivät millään ajautuneet kameran eteen, liekkö syynä vaatekasat ja muut nurkissa pyörivät romut.

Siis, eteinen valojen kanssa,


ilman valoja


ja prinsessan kera.


Ja se toinen kulma, koirankarvoilla ja


sisustuksellisesti ihanilla yksityiskohdilla; sähkötaulu, vaipparoskis ja jauhesammutin. Kaikki muuten vallan tärkeitä meidän kodissamme!



Sneak a peak to our hallway, with its imperfect details.

torstai 4. lokakuuta 2012

Pieniä suuria asioita

Viime aikoina olen kirjoittanut (ja kuvannut) lähinnä neule- ja ompelutöitä, mutta palataanpa nyt hetkeksi myös remontoinnin maailmaan. Tällä kertaa joidenkin yksityiskohtien kautta.

Joku ihminen voisi kuvata minua (pikku)tarkaksi, suunnitelmia ja taas suunnitelmia laativaksi ja vaikkapa kontrollifriikiksi. Mitäs sitten tapahtuu kun tällainen tekee remonttia? No, ainakin se tarkoittaa tuhansia hetkiä ajatustyötä (niin että pää on jo aivan sekaisin ja aivan tyhjä), lukemattomia määriä erilaisia suunnitelmia, kauppareissuja, nettisurffailua, vertailua, tutkailua ja taas tutkailua.

Se tarkoittaa täydellisten koukkujen, lattialistojen, valaisimien, värien, sävyjen, materiaalien ja muiden etsimistä. Se tarkoittaa maalipurkkeja, pensseleitä, työtä, työtä ja työtä. Kun esimerkiksi sitä sopivaa lattialistaa ei valmiina löydy, on se tietenkin maalattava itse (niin kuin ei muuten remontoinnissa olisi työtä tarpeeksi).

Se tarkoittaa tuhansia kysymyksiä, kuten...

Minkä värinen pöytätaso ja mitä materiaalia sen pitäisi olla? Millaiset välitilan laatat ja minkä värinen sauma?


Laitetaanko keittiön kaapit ylhäältä umpeen, jätetäänkö auki vai laitetaanko koristelistaa?


Millaiset nupit keittiöön?


Entä kodinhoitohuoneeseen? (Ja tässä kohtaa voin vinkata, että luonnonvalo on ihana valo ja keittiön ja kodinhoitohuoneen kaapit ja laatikot ovat todellisuudessa ihan saman väriset, vaikkei se nyt valaistuksen vuoksi siltä kuvissa näytä.)


Pitäisikö osa seinistä maalata muulla kuin valkoisen sävyllä? Millä sävyllä maalattaisiin kodinhoitohuoneen seinät?


Laitetaanko vaaka-paneelia vai pystypaneelia vai molempia? Millainen koristelista eteiseen laitetaan? Jos seinät on maalattu maalarinvalkoisella, niin voiko sen kaveriksi laittaa valkoisen koristelistan (jonka sävy ei ole valmiiksi valkoisena ostettuna sama)?


Löytyisikö sauma-aine, joka sopisi sekä seinän vaaleamman, että lattian tummemman harmaan laatan kanssa (mutta ei näyttäisi kovin likaiselta kummassakaan)? Laitetaanhan valkoisen laatan kaveriksi silti valkoinen sauma?


Minkä värinen lattialista sopisi sekä laatan, laminaatin, valkoisen seinän että hirsiseinän kaveriksi? Mistä sellaista löytyy?




Laitetaanko portaisiin sileät vai koristeelliset välipuolat? Ja minkä väriseksi ne maalataan?


Ja silloin tällöin... kuinkahan paljon helpompaa tämä voisi olla jos ei olisi niin tarkka? (Ja onko meillä koskaan valmista?)

Details, details, details. How much easier could it be if I didn't think about everything so (too) much?

tiistai 8. toukokuuta 2012

Eteisen uudet (alus)vaatteet

Meillä on paneloitu, maalattu, maalattu ja taas maalattu (ja pakkeloitu ja hiottu ja maalattu). Suurimmaksi osaksi kaikki on vielä kesken ja eteisessäkin pinnassa on vasta pohjamaali. Ikkunalistat ja kattolistat ja uudet ovet tulossa myöhemmin, puhumattakaan ikkunoiden maalaamisesta, eteisen lattian laatoittamisesta ja monesta muusta viimeistelyhommasta. Mutta nyt jo näyttää siltä kuin eteinen olisi kasvanut vähintäänkin muutamalla lisäneliöllä. Ja mikä valon määrä!







Nyt pitäisi päättää, minkä värinen vaaka- ja pystypaneelin väliin tuleva koristelista hommataan. Siis ostanko puhtaan valkoisen listan (jolloin lista on valkoisempi kuin itse seinä), vai maalaanko listan paneeliseinän väriseksi eli maalarinvalkoisella (joka on puhtaan valkoista harmaampi sävy).

Kuvassa seinät vain kertaalleen maalattu pohjamaalilla.


keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Neuvottelua ja kompromisseja

...sitä se remontti on. Mitä te antaisitte vaihtokaupassa siitä, että eteisen ja välikamarin välinen ikkuna säilytetään?

Siitä meillä on keskusteltu kaksi päivää (silloin kun on ehditty puhua eikä tehty töitä). Ensin päätettiin että ikkuna poistetaan (se oli paniikkiratkaisu iik) ja nyt neuvotellaan siitä että miten se saataisiin pysymään paikoillaan.

Aiemmin ikkunaa on pidetty meillä ihan tyhmänä, ja sitähän se onkin ollut kun se on ollut eteisen kaappien takana piilossa. No nyt niistä eteisen kaapeista on (melkein jo) päätetty luopua, joten se ikkuna tuntuu minusta jo erittäin järkevältä. Siis voisihan sen kalustuksen miettiä niin että ikkuna olisi hauska yksityiskohta. Ikkuna on siis vanha ikkuna ulos, seinä on entinen ulkoseinä. Ja tämä ikkuna on ainut välikamarin ikkuna ja ilman sitä huone on ilman luonnonvaloa (vaikkakin lähes aina toki jompi kumpi ovista huoneeseen on auki). Huonejärjestyksen hahmotelman voi käydä vilkaisemassa täältä, jos haluaa saada jotain tolkkua tähän höpinään.

Tässä ikkuna eteisestä (ja ei hätää, seinä paneloidaan vielä...)


... ja tässä ikkuna välikamarista, ovi perällä auki saliin/lastenhuoneeseen ja kuva otettu pirtin ovelta.


Niin, siis mitä pitäisi antaa vaihtokaupassa isännälle, että emäntä saisi pitää ikkunansa?

PS: Siis kaksi päivää vei, että asiassa päästiin sille tasolle, että voitiin alkaa puhua vaihtokaupoista.