Näytetään tekstit, joissa on tunniste maalausta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maalausta. Näytä kaikki tekstit

maanantai 31. elokuuta 2015

Tee itse viljelylaatikot

Olen miettinyt, voisiko olla niin että aika täällä meillä kulkee puolet nopeampaa kuin muualla. Päivät, viikot ja kuukaudet sujahtavat ohi ennen kuin ehdin tajutakaan. Näitä viljelylaatikoita olen suunnitellut ainakin kaksi vuotta. Nyt melkein ihmettelen, sainko ne todella jo tänä vuonna valmiiksi ja käyttöön. Ei sillä, ei se itse tekeminen niin vaativaa tai aikaa vievää ole. Paitsi nyt juuri silloin kun se aika tosiaan menee ohi vähintään tuplasti nopeampaa. Uskomatonta, mutta satoa täällä nyt korjataan!




Nämä itse tehdyt viljelylaatikot on kasattu porakoneella ja ruuveilla, nelosen ja vitosen laudasta ja parista ylimääräisestä riman pätkästä. Sahalla itse sahasin ja talomaalilla maalasin. Kestää minkä kestää, mutta ainakin tykkään. Täksi vuodeksi tipautin pohjattomat laatikot terassin viereen, siihen kohtaan jossa nurmikkoa ei vielä kasvakaan. Tarkoitus on laittaa kasvihuoneen ympäristöä kuntoon jossain välissä ja silloin laatikot siirtynevät sinne. Kunhan ensin saadaan vähän hidastettua tuota ajan kulumista...

DIY hotbeds I finally managed to make this summer. Planning to make more of these, as soon as I will have time to do something to my garden which is more like a jungle now... Some day I hope I will be able to make use of all this space in my surroundings. At present it is just funny that even my greenhouse is unreachable, as four little children running wildly all around the farm seem to find all the places they should not.






keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Lastenhuoneen pöytä ja tuolit

Meidän perheessä joulupukilta toivottiin (lue: äiti toivoi) lastenhuoneeseen pöytää ja tuoleja. Toivomus, tai lähinnä toivomuksen kriteerit, osoittautuivat varsin kiperiksi täyttää. Halusin lapsille kestävän pöydän, materiaalina jotakin aivan muuta kuin mdf-levyä. Lisäksi toivoin, että pöytä olisi vähän korkeampi (kuin 45 cm), jotta se ei kävisi lapsille heti liian pieneksi.

Katselin pöytää ja tuoleja kymmenistä kaupoista ja netistä ja ainut suhteellisen sopiva oli Artekin valikoimista. Koska en halunnut harmitella mahdollisia kynän jälkiä pöydässä, en halunnut sitten kuitenkaan upottaa tähän hankintaan rahaa reilusti enemmän kuin kuukauden kodinhoidontuki. Pöytään olisi jo melkein materiaalitkin löytyneet kotoa, mutta ajanpuutteen takia päädyttiin hankkimaan Ikeasta koivuinen pöytä ja mäntyiset jakkarat. Tuoleissa ei ollut selkänojia, mutta jostain oli tällä kertaa tingittävä. Lyhensimme normaalikorkuisen pöydän jalkoja kymmenisen senttiä ja maalasin jakkarat valkoiseksi, jotta erilaiset puupinnat eivät olisi häiritsevän epäsopivia keskenään. Tässä lopputulos, johon ollaan kyllä varsin tyytyväisiä. Kestävä pöytä, jonka pinnan voi tarvittaessa myöhemmin hioa ja siistit jakkarat, joita voi myöhemmin käyttää muutenkin.

I wanted to have wooden table and chairs for our kids and it seemed almost impossible. In the end we bought a small kitchen table from Ikea and cut the table legs about 10 cm lower. I also painted the chairs white, as the table is made of birch and the chairs are pinewood. The children's room is still the only room which has not been renovated yet. I hope we have time for it soon...





PS: Tässä taitaa muuten olla tämän blogin ensimmäiset kuvat lastenhuoneesta, joka on siis edelleen ainut huone jota meillä ei ole vielä remontoitu...

perjantai 6. syyskuuta 2013

Maalia ja inspiraatio

Olipa kerran lämmin syyskuun päivä. Löytyipä kaksi vuotta vanha maalipurkin jämä ja sopivan näppärä pensseli. Ja iski vielä inspiraatio, eivätkä lapsetkaan olleet äidin suunnitelmista moksiskaan.

One warm September day and some paint. Finally, after two years, our terrace is ready. Also covered with paint the greetings from our dogs. Photos of the terrace will follow as soon as we will have time to repair our outdoor walls.



Kahden vuoden terassinrakennusprojekti on nyt viimeisiä lautoja ja kaidetolppien hattuja myöten valmis! Terassin kaidetolppien hatut ovat muuten entisen talon ikkunanpielilautojen koristepalasia, ylimääräisiä sellaisia. Ja liekkö kaikilla koiranomistajilla sama ongelma, mutta meidän ulko-oven ovenpielilaudat ainakin kertovat omat tarinansa. Tähän päivään asti ovenpielissä näkyivät terveiset ainakin Artulta, Kaapolta ja Sulolta. Laudathan toki olisi voinut vaihtaa, mutta tulipa nyt ainakin sudittua vähemmän huomiota herättäviksi.





PS: Ulko-oven molemmin puolin on vielä muistot entisistä portaista ja niiden kaiteista. Peittynevät sitten uuden talomaalin alle vuoden tahi kahden päästä. Ja valmiista terassista tulossa kuvia sitten, kun talon ulkovuori on saatu terassin kohdalta vaihdettua. Nyt siinä on vielä vanhojen ikkunoiden reiät. Parempi kun ei pilaa asioita kiireellä...

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Maalari maalasi...

ja vähän minäkin. Tällaista kiirettä meillä tällä kertaa. Mitäs sanotte?

We've been painting, together with our painter. There is still some finishing to do. What do you think?








PS: Kesti kauan myöntää itselleen, että nyt ei vain luista. Nimittäin mikään käsityön tekeminen. Ja nyt kun olen sen saanut myönnettyä, olen jo melkein päässyt taas vauhtiin. Voi olla jopa mahdollista, että tuo puuvillaneuletakki vielä täksi kesäksi sitten kuitenkin ehtii päälle...

I have lost my knitting mojo this summer. Now it might finally be coming back...