Näytetään tekstit, joissa on tunniste mekko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mekko. Näytä kaikki tekstit

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Kesämekko minulle

On ollut tarkoitukseni kuvailla teille pihalla villapaitaa ja huivia, jotka ehdottomasti tarvitsevat mallin alleen näyttääkseen parhaat puolensa. Oikein hyvin villapaidat ja huivit tähän koleaan kesäkuun säähän sopisivatkin. Olen uskotellut itselleni kärsiväni vain keväisistä allergiaoireista, mutta kun sohvalla vuorotellen niistän omaa ja vajaan vuoden ikäisen neidin nenää, on kenties aika myöntää että saattaahan se olla pieni kesäflunssakin...

Paranemista odotellessa, tässäpä teille kuvia kesämekosta. Josko tällä povattaisiin lämmintä kesäsäätä? Ompelin nimittäin itselleni ystävän nelikymppisiin kepeän ja simppelin raitamekon. Justiin sellaisen, jolla voisin kuvitella viettäväni kesäpäivää ihan vaan vaikka tässä omalla pihallakin, vaikka mekko juhliinkin asti kyllä kelpaa. Tykkään tästä niin, että voisin vaikka surauttaa toisenkin samanlaisen jostain ihan erilaisesta kankaasta.





Mekon malli on nimeltään Ruut ja kangas siihen on Eurokankaan palalaarista, pikkasen joustavaa sekoitehousukangasta. Letitin mekkoa varten lopuksi legginssien ylijäämätrikoosta lettivyön. Tällä mallilla pääsin testaamaan Mekkotehdas aikuisille -kirjaa. Enempi testaaminen on vielä jäänyt, mutta näin äkkiseltään tekisi mieleni pelkästään kehua visuaalisesti kaunista ja selkeää kirjaa. Se on ihana! Tämä siitä huolimatta, että kirjan kokotaulukon mittoja ja omaa rinnanympärysmittaani tuijottamalla tein itselleni auttamattomasti liian ison mekon. Näitä kommentteja olen lukenut muualtakin, mutten silti tohtinut vain reippaasti valita itselleni muka liian pientä kokoa. Olisi pitänyt, sillä tätä mekkoa olisi vielä syytä pienentää. Ensi kertaan olen viisastunut ja kehotan teitäkin kirjan malleja testatessanne mallaamaan omia mittojanne kaavoihin (eikä niinkään kokotaulukkoon.

Easy and simple summer dress for me, pattern from book called "Mekkotehdas aikuisille". I made this for my friend's birthday party, but I can easily imagine myself wearing this at home too. There is something in this dress, but not too much! I was also thinking of making another one with this pattern, just using a totally different fabric. Now we just have to wait for the right summer weathers, here in the warmt of our fireplace...



lauantai 14. maaliskuuta 2015

Simppeli jokapaikan mekko

Matkalla kohti uskallusta ja ystävyyttä trikookankaiden kanssa syntyi tämä jokapaikan (jokapäivän!) mekko. Kuosin puolesta Viljamin Puodin pandatrikoossa kehtaa juhliinkin, mallin puolesta mekko käy milloin vain. Kaavat piirtelin tähän omasta päästä paria vanhaa mekkoa apuna käyttäen. Levittelin mekot pöydälle ja mallailin suurin piirtein sopivan kokoisen kaavan niiden pohjalta. Summassa kaavailin myös taskun paikan ja koon. Kädentiet, taskunsuut ja kaula-aukko on huoliteltu joustokanttinauhalla. Taskut ja mekon helman tikkailin kaksoisneulalla. Täydellisyyteen tuskin ompelijana pääsen koskaan, mutta kyllä se hyvältä näyttää kun ei katsele turhan läheltä! Jotenkin me ollaan vaan vieläkin enempi kavereita puuvillan kanssa, vaikka seuraavaksi olen jo haaveillut hieman yhdistäväni itselleni paitaan trikoota ja puuvillaa. Katsotaan milloin se idea on kypsynyt tarpeeksi ja päästään toteutusvaiheeseen asti.

This simple dress is made for everyday use. I'm still learning to be friends with elastic fabrics. How could you resist when there are fabrics like this from Viljamin Puoti?





Kaava sovellettu vanhoista mekoista
Kangas Viljamin Puodin pandatrikoo

PS: Viime aikoina olen kuvannut enimmäkseen vain lapsille tekemiäni juttuja. Kunhan pääsen laiskuudestani, kuvaan myös jotain muuta!

maanantai 23. helmikuuta 2015

Pikku Myyn juhlatamineet

Halusin tehdä tyttärelleni mekon, jossa on kontrastia. Idea lähti tästä (KLIK). Äiti tykkää, mutta Pikku Myyn mielestä mekko ei ole hyvä mekko jos sen helma ei hulmua. Että ei tullut hyväksytty-leimaa tälle joululahjalle.

Made this dress for my daughter last Christmas. She didn't like it, as the skirt doesn't fly...









Malli muokkailtu Mekkotehdas Alviina
Kangas Eurokankaan palalaarista, kakkoslaatuisesta kankaasta saksittu palat joissa ei näy mustia viiruja valkoisella pohjalla

tiistai 19. elokuuta 2014

(Melkein) mekkokolmoset

Kuvittelenko vain, vai voitteko tekin kuvista aistia sen keveän, aurinkoisen ja iloisen tunnelman, jossa näitä mekkoja meillä pidettiin? Ristiäisiä juhlittiin reilu viikko sitten melkein mekkokolmosina. Nämä mekot olivat juuri oikea valinta ristiäispäivän helteiselle säälle. Olen jo pitempään haaveillut kepeästä kukkaisesta kesämekosta ja tämä on nyt lähimmäksi haavetta tälle kesää.

Mekot on tehty vanhasta Finlaysonin pussilakanasta. Leikkasin pussilakanan toiselta puolelta kankaan minun mekkooni ja toiselta puolelta pienten neitien mekkoihin. Kangas on täydellistä mekkoihin, ei juurikaan rypisty ja laskeutuu ihanan keveästi ja nätisti. Solmimiseen hankin valkoista satiininauhaa ja kainaloaukot huolittelin sisäpuolelta vahvistavalla puuvillanauhalla. Mekot on ommeltu Kotivinkin ohjeella (KLIK), pienellä soveltamisella. Tämän ehtii tehdä kiireisempikin, eikä ompelutaitojakaan tarvita aloittelijan taitoja enempää. Suosittelen!




 




I wore these light summer dresses together with my two sweet daughters on the christening day of my youngest daughter. The dresses are made from an old duvet cover, together with satin ribbon. These are very easy to sew, no expert skills needed. Can you feel the joy and the happiness in these pictures?


perjantai 27. kesäkuuta 2014

Erään heppatytön syntymäpäivänä

Tyttäreni Aino sattuu olemaan erityisen eläinrakas ja vielä erityisesti heppatyttö. Tänä vuonna neidin ainut toive syntymäpäivälahjaksi oli vieno kuiskaus omasta ponista. Kun nyt sitten kuitenkin päädyttiin siihen, ettei ehkä ihan vielä kolmivuotiaana oma poni ole ajankohtainen syntymäpäivälahja, piti tälle päivää keksiä jotain muuta.

The only thing my daughter asked for her birthday was a pony. As it was quite clear to us parents a three year old girl would not yet get her own pony we had to find something else. This is what she got.



Heppatytön mekko on tehty Eurokankaan palalaarista löytyneestä puuvillasta ja aikaa siihen kului yksi päivä. Malli on Mekkotehtaan Riine. Harmaa poni taasen on Seitsemästä veljeksestä neulottu Sally the amigurumi pony ja sen sain valmiiksi viikossa - siis niinä hiljaisina väsyneinä illan tunteina kun neiti oli jo nukkumassa. Kyllähän syntymäpäivälahjan sentään yllätys pitää olla. Nimet nämä heppatytön syntymäpäivälahjat saivat luonnollisesti naapuritallilta. Heppatytön syntymäpäivämekko on nimeltään Pablo-mekko ja virkattu poni on Pongo - kuten kaikki pienet ponit meidän neidin leikeissä.





Malli pattern Riine Mekkotehdas-kirjasta
Kangas fabric puuvillaa Eurokankaan palalaarista

Ilmeisesti heppatyttö piti lahjoistaan, lupasi jopa laittaa mekon päälle huomisiin juhliin. Huolimatta siitä, että meidän neiti kun on yleensä houkuteltava mekkoihinsa. Ja Pongo-poni pääsi heti tänään maistamaan suklaata, jopa sen verran paljon että poni kuivuu nyt kuivaustelineessä. Illalla nukkumaan mennessä neitiä harmitti Pongon häviäminen, mutta ainahan nyt silti yhdellä villaponilla sulaa suklaata kannattaa vähän kupista kaapia?




http://ravel.me/RakkaudellaTiina/7sgg7

 Lanka yarn Novita Seitsemän veljestä
Koukku hook 3.5 mm

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Pikkuneidin kesämekko

Rakas kummityttö, ihanan ihana Ilona täytti tänään kaksi vuotta. Ilona sai syntymäpäivälahjakseen kukkakankaisen kesämekon. Mekon kaava on Mekkotehtaan Alina ja koko kirjan pienin, 86/92 (1-2 vuotta).

Arvoin mekkoa suunnitellessa pitkään, tekisinkö tytölle mekon koossa 86/92 vai 98/104. Päädyin pienempään kokoon, koska halusin mekon olevan sopiva mieluummin nyt, eikä vuoden päästä. Onneksi kuitenkin sovitin mekkoa neidille pari päivää sitten, sillä vaikka se mahtui päälle, oli se mielestäni hieman liian napakka. Toissailtana vielä ratkoin yläosan irti helmasta ja etuosan irti takaosasta. Mittasin takaosan kuminauhat kolme senttiä ohjetta pitemmiksi ja ompelin uusiksi. Olkaimet ompelin kiinni käsin ja jätin mekon sisälle vielä varmuuden vuoksi pitemmät pätkät nauhaa, jotta tarvittaessa olkaimia voi myös pidentää. Eiköhän neiti nyt pääse nauttimaan tulevan kesän auringonpaisteesta uudessa mekossaan.

Happy birthday to my sweetest god daughter, two years old Ilona! This summer she might enjoy the sunshine in her new cotton flower dress. The model is Alina from the book "Mekkotehdas".






Malli pattern Alina Mekkotehdas-kirjasta
Kangas fabric puuvillaa oman arkiston kätköistä

PS: Kuvissa myös reipas kuvausassistenttini. Olen harmitellut, kun poika on kovasta valokuvausinnostaan huolimatta saanut aikaiseksi vain suttuisia kuvia. Tänään tajusin sitten vihdoin opettaa pojalle, miten kameran tarkennus toimii...

torstai 6. helmikuuta 2014

Pikamekko ja porotytön paluu

Heipä hei, tulin vain pikaisesti kertomaan, että porojen kanssa on meillä tehty enempikin tuttavuutta. Ei, nämä ei siis tosiaankaan ole meidän neidin mielestä (vieläkään) puudeleita...

Mekko on tehty Tyrnifarmarit-blogin Jannikan ohjeella, hieman muokattuna. Ohjeet ovat Jannikan blogissa varsin kattavat, joten en niitä tähän erikseen kuvaa tai kirjoita. Tällainen ei meillä valmistunut ihan 15 minuutissa, mutta ei tähän puolta päivääkään mennyt! Kangas on Viljamin Puodin vihreitä puudeleita, kaula-aukossa Royal-tuotteelta tilattua valkoista trikoovinonauhaa. Kädentiet ja helman huolittelin ompelukoneen kaksoineulalla, muuten mekko on ommeltu saumurilla.

Don't you think my daughter is adorable, in her new reindeer/poodle dress? The model is easy as pie, takes about 15 minutes.




Kangas fabric Vihreä puudelitrikoo / Viljamin Puoti

PS: Jos ilme näyttää jotenkin tutulta, et ole väärässä! KLIK

maanantai 20. tammikuuta 2014

Keltainen porotunika

Tässä kohtaa oli tarkoitus kirjoitella teille vuoden ensimmäisestä valmistuneesta neuletyöstä. Mutta koska käsineitä on hieman haastavaa kuvata itsekseen - auto on rikki, pakkasta riittävästi ja perheen toinen aikuinen toisella puolella maailmaa - saatte odotella niitä kuvia vielä hetken. Sen sijaan päädyin pitkästä aikaa ompelukoneen ääreen ja voitte nyt tutustua ensimmäiseen aikaansaannokseen.

Olen säilönyt tätä keltaista puudelikangasta jo tovin aikaa lasiovien takana kaapissa, ihaillut ja tuuminut mikä olisi se oikea mekkomalli. Päädyin lopulta tunikaan. Tapani mukaan tein kokoa isomman, joten kuvissa tämä nyt (vielä) näyttää mekolta. Ai niin ja mitkä ihmeen keltaiset porot? Jos neiti 2,5 vuotta on ilmoittanut jo aiemmin tulevaisuuden ammatikseen lentävä poro, ei varmaan pitäisi ihmetellä sitä, että nämä puudelit ovat hänen mielestään poroja. Poroja, eikä mitään puudeleita. Ja sillä selvä.

My daughter is convinced that these are reindeer and not any kind of poodles. No wonder, as she has already said she is going to be a flying reindeer as she grows up. Thus, may I present you our yellow reindeer tunic. Oh how I love the fabrics from Viljamin Puoti!




 


Malli pattern Hollywood Cerice puuvillamekko (tunika) / Ottobre 3/2012
Kangas fabric Keltainen puudelipuuvilla / Viljamin Puoti

Lopuksi täytyy vielä hieman ylistää Viljamin Puotia. Kankaat ovat ihania ja laadukkaita ja asiakaspalvelu on loistavaa, myös ongelmatilanteissa. Jes, näitä lisää! On ilo antaa rahansa suomalaiselle yrittäjälle, kun palaset ovat kohdillaan. Kiitos! Eikä tämä ollut maksettu mainos eikä yhteistyötä muutenkaan.