maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuoden viimeiset hetket ja neuletakki

Olen jo aikaa sitten todennut ettei uuden vuoden lupausten tekeminen ole minun kohdallani olennaista. Lupaan mieluummin ihan muuten vain. Ja kuten teille lupasin, tässä tulee neuletakki.

Marraskuun alusta asti tämä neuletakki on kuvausta odottanut, joten jo olikin aika. Voidaan puhua ensi hetken ihastuksesta, nimittäin minun ja Knitbot Essentialsin neuletakkiohjeiden kohdalla (kurkkaa täältä!). Tämä on nyt sitten ensimmäinen tekemäni neuletakki ja tulevaisuudessa varmasti jokunen muukin kirjan ohjeista pääsee puikoilleni.

Mallin nimi on Featherweight Cardigan ja käytin lankana Cascade Yarnsin Heritage Silkiä. Ihanan pehmeä ja jopa puuvillaisen oloinen lanka (lukuunottamatta höyhenenkevyttä painoaan). Ohjeesta poiketen tein omasta neuletakistani pidemmän. Oikein mukava, kevyt ja joka hetken neuletakki tästä tuli. Kurkkaa halutessasi lisätietoja tästä.




Näiden kuvien myötä, Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta 2013!

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Vielä pikainen kurkistus pukinkonttiin

Mekkojahan sinne pukinkonttiin sujahti. Yksi tilauksesta Etelä-Suomeen, yksi kummitytölleni ja yksi hänen isosiskolleen.








Näitä mekkoja kun olen ennenkin tehnyt ja esitellyt, en sen enempiä asiasta jaarittele. Halutessasi voit kurkistaa lisää aiemmista kirjoituksista täältä tai täältä, tai katsoa näiden mekkojen tarkempia tietoja Ravelrystä täältä, täältä ja täältä.

Useampi neuletyö on jäänyt valokuvaajan puutteessa (lue: matkustellessa maailmalla) tämän vuoden puolella esittelemättä, yritän ryhdistäytyä ja esitellä pian mm. huivin ja neuletakin. Myös ainakin sukkia ja pienen pieniä neuletöitä on vielä tulossa.

Last look at this year's christmas presents, some woollen dresses.

perjantai 21. joulukuuta 2012

Pikavinkki (ihanaksi) pikajoululahjaksi

Jouluvalmisteluja, joulutohinaa, tai sitten vaan sitä ihan yleistä tohinaa (ilman yritystäkään ehtiä touhottaa joulun takia). Eilen tein -blogista lainasin sitten ihanan viime hetken joululahjaidean, joka vielä kaiken kiireen ja hässäkän keskellä valmistuu ehkä noin puolessa tunnissa.

Minä käytin vanhoja matonkuteita ja kympin virkkuukoukkua, eikä tässä nokka kauaa tuhissut. Lopputulos painaa 137 grammaa ja viimeiset silmukat vetelin muutaman sentin pätkästä puoliväkisin, joten ehkä hieman enemmän kudetta on hyvä varata yhtä lopputulosta varten. Niin ja se ohje löytyy täältä.




PS: Pieniä kivoja joulukoristeita ja muuta näperrettävää löytyy myös Dropsin joulukalenterista täältä.

Last minute christmast present idea, ready in about 30 minutes!

tiistai 18. joulukuuta 2012

Tunnelmaa pimeään talveen

Suomen talvet ovat pimeitä ja ankeita ja minua väsyttää huomattavasti enemmän kuin valoisan kesän aikaan. Mutta ah mitä ihanaa tunnelmaa on pimeän aikaan mahdollista luoda!

Meillekin on joulu siis pikku hiljaa hiipinyt, ensimmäisenä jouluvalojen kautta. Tosin en ehkä sanoisi näitä jouluvaloiksi, sillä voin vannoa etten aio näitä valoja piilottaa kaappeihin heti joulun jälkeen, enkä varmasti vielä loppiaisenakaan!

Itsenäisyyspäivää varten koristelin lasipurkit juuttinarulla ja pitsiteipillä.


Keittiön ikkunaa koristaa kynttiläikkuna (jonka adapteri kuumuu sen verran paljon että yövalona tämä ei meillä toimi, vaikka näin alun perin suunnittelin).



Pirttiin on juuttinarulla ripustettu vanhat heinäseipäät, joiden ympärille kieputtelin sievän pienet (ja kuumumattomat) ledivalot.




Ja eteisen ikkunaa ja lastenhuonetta valaisee viime vuonna hankittu kynttelikkö.


PS: Näissä kuvissa on sitten kuvattu tunnelmaa, eikä tarkkuuden tai laadun voi ehkä sanoa hipovan täydellisyyttä. Mutta ah se tunnelma!

It is one of my favorite jobs to decorate our home with christmas lighting. Although I can guarantee that this lighting and its ambiance will stay long after christmas.

lauantai 15. joulukuuta 2012

Joulukalenteri, vihdoin ja viimein...

Kun on remontti (vähän) kesken, mies joka matkustaa ympäri maailmaa (ja kotona ollessaan tekee toista työtä) ja kahden pienen lapsen lisäksi vielä yksi tulossa, voi sanoa että meidän elämäntilannetta ja jouluvalmisteluja kuvailisi ehkä parhaiten eräs laulu, jonka sanat menevät näin: "kaikki on vinksin vonksin, tai ainakin heikun keikun...".

Joulukalenteriin hankin materiaalit jo viime vuonna (hyvissä ajoin ennen joulua), mutta toteutus on sitten hieman venynyt. Nyt tosin ollaan päästy jo siihen vaiheeseen, että kalenteri roikkuu seinällä ja on käytössä. Vähän vielä keskeneräisenä, mutta eikös sitä sanota että hiljaa hyvää tulee.


Mitenkäs tämä sitten on tehty? Ompelin ompelukoneella juuttikankaasta sopivan kokoisen pohjan (koko valmiina noin 88 x 65 cm), ylös ja alas tein kujat. Sahasin rautakaupasta haetun harjanvarren puoliksi, hioin hieman hiekkapaperilla päitä ja pujotin painoksi juuttikankaan kujiin. Solmin sievästä jouluisesta nauhasta ripustusnarun ja samalla nauhalla olen solminut joulukalenteriin sukat kiinni. Ja rusetit ompelin muutamalla pistolla kiinni juuttikankaaseen. Sukat olen neulonut Nalle-langasta, hieman vielä pienemmät kuin Marttojen vauvasukkien ohjeessa.


Periaatteessa tämä kalenteri olisi voinut olla täysin valmis jo hyvissä ajoin ennen joulua, yhdessä illassa saisi helposti kolmekin sukkaa valmiiksi. Mutta päätin nyt sen sijaan keskittyä joululahjoihin ja muuhun mukavaan pieneen väkertelyyn, joten sukat ja kalenteri valmistunevat sitten täydellisesti ensi jouluksi...

Niin ja mitäs sieltä kalenterista sitten tänä vuonna löytyy? Muumihahmoja, muumisuklaakolikoita, pienen pieniä rusinarasioita ja yksittäispakattuja keksejä. Joulupukki saattaa sitten tuoda meidän lapsille tänä vuonna muumitalon...

Our christmas calendar, started last year, will be ready next year...

lauantai 8. joulukuuta 2012

(Melkein) valmis talo: meidän ihanat portaat

Uudet portaat ovat seisseet paikoillaan alkukesästä asti (kuten jo silloin kerroinkin, luettavissa täältä), mutta nyt vasta portaat on ehditty tehdä täysin valmiiksi. Ne nimittäin vielä kertaalleen purettiin, maalattiin kahteen kertaan ja koottiin takaisin paikoilleen (ja samalla maalattiin ja viimeisteltiin porraskuilu). Nyt voin sanoa ettei kyllä kaduta hetkeäkään että päätettiin tehdä portaat itse.

Mutta aloitetaan kuitenkin siitä, miltä portaat näyttivät ennen remonttia.



Sitten aloitettiin uusien portaiden tekeminen ja koko kesän portaat näyttivätkin sitten tältä.




Materiaali- ja työkustannuksissa en enää ole pysynyt täysin perässä, mutta sanoisin että reilusti alle tonnilla (lue: jotakin 500 ja 1000 euron väliltä) nämä portaat ja porraskuilu on tehty alusta loppuun, materiaaleineen, maaleineen ja töineen kaikkineen. Verrataksemme halvimmasta päästä oleviin tarjouksiin, jotakin kahden ja kolmen tonnin väliltä olisi pitänyt maksaa portaista muiden tekemänä.

Tarkemminkin voin kertoa jos joku haluaa lisätietoja, tässä kerrottakoon sen verran että portaat on tehty männystä. Askelmat on tehty liimapuulevystä ja välipuolat on ostettu puuvalmiina Puukeskuksesta, käsijohteista toinen on haettu paikallisen rautakauppiaan kotipihalta (johon oli jäänyt tarpeettomana), toinen porrasfirmasta. Käsijohteiden kanssa tuli vähän kiire, muuten nekin olisi luultavasti tehty puutavarasta itse. Valkoinen maali on maalarin valkolakkaa (sävytettynä), askelmat on maalattu venelakalla, sävytettynä samalla sävyllä kuin harmaat paneeliseinät.

Ja se lopputulos. Ehkä vähän rouhea ja itse tehdyn näköinen, mutta juuri siksi niin ihana. Sopivat mielestäni oikein täydellisesti paikoilleen, ovat oikein jämäkät ja juuri sen väriset kuin halusin. Siis niin hienot!






Our wooden stairs, I am almost in love!

tiistai 4. joulukuuta 2012

Pikavinkki paukkupakkasilla

Meillä on tullut todettua, ettei laminaattilattia ja villasukat usein oikein sovi yhteen. Lasten jalat on niin vikkelät, että villasukat tahtoo aiheuttaa väistämättä jonkinasteisia kolareita liukkaalla laminaatilla.

Siksipä vinkkaan tästä, nimittäin lateksista villasukkien pohjissa. Olen itse ostanut oman mustan ABS Latex -pullon ehkä kaksi vuotta sitten nappikaupasta, muuallakin olen näitä nähnyt ja valikoimaa on useassa värissä ja usealta valmistajalta. Pullon käyttöohjeetkin on hukkuneet (viimeistään) remontissa, mutta vanhasta muistista taas tuunasin isomummon meidän lapsille neulomia villasukkia.

Leikkasin villasukkien sisälle suojaksi pahvisuikaleet, näin pohja pysyy suhteellisen suorana ja väri ei vahingossakaan uppoa sukasta läpi. Ohut kerros lateksia sukan pohjaan ja annetaan kuivua hyvin. Kun sukka on kuivunut, uusi kerros. Ja niin edelleen. Tällä kertaa taisin laittaa sukkiin kolme kerrosta, muistaakseni olen joskus laittanut enemmänkin (ehkä vähän ohuemmin kuin nyt).

Lateksi näyttää märkänä sukassa harmaalta, mutta kuivuu sitten mustaksi. Pullon suun olen aina pyyhkinyt puhtaaksi paperilla ja kiertänyt korkin tiukalle, hyvin on säilynyt lateksi käyttökelpoisena jo sen useamman vuoden.


Lateksin levittäminen sukan pohjaan on helppoa, mutta silti onnistuin tällä kertaa hieman sotkemaan. Ennen ensimmäistä käyttökertaa lateksi tuntuu sukan pohjassa vähän epätasaiselta ja paksulta, mutta ensimmäisten askelten jälkeen jo tallautuu litteäksi eikä ole ainakaan meidän lasten askelia häirinnyt, päinvastoin!


PS: Niin sitä pakkasta, -24 astetta.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Pikkuneidin syntymäpäivälahja

Eilen syötiin kakkua (ja paljon muitakin herkkuja, nam!) kaksivuotiaan kummityttöni kunniaksi ja minä vein mennessäni tällä kertaa jotakin itse tehtyä. Nimittäin paukkupakkasillekin soveltuvan lämpöisen mekon.


Mekon (tunikan) malli on Mari Muinosen Pikkuapila (kirjasta Kaikki lähti lapasesta) ja jo aiemmin olen testannut mallia tekemällä tästä mekon omalle pienokaiselleni. Tällä kertaa tein ohjeesta poiketen pidemmän version, jotta lopputulos olisi aidosti mekko. Lankana käytin Dropsin Nepalia ja menekki oli kolme täyttä kerää oranssia sekä vajaa puolitoista kerää violettia. Viimeistelinkin ensin mekon hihat ja sitten jatkoin helman neulomista kunnes oranssi lanka oli loppu. Tuli näin hyödynnettyä kaikki lanka. Niin ja mekko on muuten tehty ohjeen kokoon 2-3 vuotta. Tekemäni mekko löytyy myös Ravelrystä täältä.



Pidän oikein paljon tästä ohjeesta ja näitä mekkoja on mukava tehdä (ja ohje on mielestäni melko vaivaton toteuttaa). Myöskin lopputulos miellyttää minun silmääni, toivottavasti kelpaa myös kummitytölle! Onnea vielä pikkuneidille!

Little woollen dress for my goddaughter. Happy birthday little 2 year old princess!

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Ikkunoita

Meillä on tällä viikolla maalattu ikkunoita. Vanhat, mutta oikein hyvät ikkunat saavat kauniin valkoisen pinnan ja samalla muuttuvat lähes uuden näköisiksi. Tästä lisää myöhemmin, mutta ikkunaprojektista innostuneena olen viimein saanut tehtyä pari asiaa, jotka ovat odotelleet jo melkoisen tovin pientä touhupuuskaa.

Sain nimittäin pestyä ja silitettyä keittiön ikkunaan jouluverhon ja samalla ripustettua seinälle rakkaan ystävän minulle tekemän lahjan, vanhat ikkunanpokat korjattuna ja tuunattuna. Kiitos!




Christmas curtains and what a lovely present from my lovely friend. Thank you Maija!

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Syntymäpäiväkoristeita paperista

Meillä on juhlittu tällä viikolla 3-vuotissyntymäpäiviä ja niitä varten tein koristeeksi paperipalloja.


Ohjeen löytää suoraan esimerkiksi täältä Heather Baileyn sivuilta, mutta tässä myös kuvia ja ohjeita minun taitteluistani.

Ensin leikataan 20 saman kokoista ympyrää paperista. Itse tein hieman isommat pallot kuin Heather Baileyn ohjeessa.


Piirretään ympyrään kolmio (ei summassa, vaan yhtä pitkät sivut kaikki kolme).


Taitellaan kolmion sivut (nurja puoli tässä ensimmäisessä kuvassa ylöspäin).

 


Kun olet taitellut ensimmäisen ympyrän, voit käyttää sitä muottina kolmion piirtämisessä muihin ympyröihin. Taittele kaikki 20 ympyrää kolmioiksi.


Sitten kolmioita aletaan liimata yhteen, taittelemiesi sivujen nurjat puolet vastakkain. Liimaa ensin viisi kolmiota pallokoristeen "hatuksi" ja tee samoin pallon "pohja", siis yhteensä kaksi kappaletta tällaisia viiden kolmion rykelmiä.





Liimaa seuraavaksi loput kymmenen kolmiota pitkäksi pallon "vartaloksi".


Yhdistä seuraavaksi pallon "hattu" tähän pitkään "vartaloon", niin että liimaat kaikki "hatun" ulkosyrjän palaset kiinni "vartaloon".




Vielä kun lopuksi liimaat samaan tapaan pallon pohjan kiinni "vartaloon", on lopputuloksena kauniita paperipalloja, joita voi esimerkiksi ripustaa katosta koristeeksi. Meillä synttäriteeman mukaisesti pallot saivat kaverikseen suosittuja suomalaisia lintuja.