tiistai 21. lokakuuta 2014

Kun sukan parsiminen tuntuu mahdottomalta

Olen varmaan jo aiemminkin maininnut sukkaongelmistani. Sukkani vain ottavat ja kuluvat puhki. Lähes kaikki ja vieläpä varsin nopeasti. Minulla on siis kasoittain reikäisiä sukkia ja kylmät jalat. Ja mitä sitten keksiikään ihmismieli vältelläkseen sukkien parsimista, se kun tuntuu niin vaikealta jo ajatuksen tasolla. Tekee kokeilun, prototyypin. Huopa on kaapista kaivettua askarteluhuopaa, jonka voisi varmasti korvata astetta paksummalla. Jalan piirsin paperille, josta leikkasin mallin huopaa varten. Huovan ompelin kiinni villalangalla. Ja tähän ei sitten kyllä varmastikaan mennyt vähemmän aikaa kuin sukan parsimiseen. Mutta tulipahan korjattua ainakin yhdet sukat!

What happens when you need to repair your socks and hate even the idea of it.





PS: Tällä hetkellä elämän täyttävät suurimmaksi osaksi neljän alle viisivuotiaan aiheuttamat pyykki-, tiski- ja vaippavuoret. Se aika, mitä mahdollisesti jää yli, käytetään hyvin pitkälti häävalmisteluihin. Päivitän kuitenkin tunnelmia ja kuvia Facebookiin (KLIK) silloinkin kun aika ei tahdo riittää bloggaukseen. Käy ihmeessä tykkäämässä!