maanantai 17. maaliskuuta 2014

Inspiraatiota ja arvontaa

Blogi täytti kuun alussa kaksi vuotta. Istuin ja tein kirjontatyötä, kun aloin miettiä blogia ja sen syntymähetkiä. Aloitin blogin kaksi vuotta sitten, samaan aikaan kun elin ehkä elämäni tähän asti vaikeinta aikaa. Aikaa, josta monikaan ei tiedä ja josta en viime aikoja lukuunottamatta ole puhunutkaan juuri kenellekään. Siitä ajasta ei tarkoitukseni ole nyt kirjoittaa, vaan siitä, miten tämä blogi on auttanut minua vaikeina hetkinä. En ole sitä niin aiemmin miettinytkään enkä huomannut, vaikka olenkin sanonut että käsityöt ja puuhastelut ovat minulle tärkeitä siksi, että teen jotain minulle rakasta. Siitä jos jostakin saa vaikeinakin hetkinä voimia.

Olen myös erittäin kiitollinen kaikille lukijoille ja kommentoijille. Kuinka mukava onkaan jakaa jotain itselle rakasta muidenkin kanssa. Siksipä ajattelin kiittää teitä ihan konkreettisestikin, pienen arvonnan keinoin. Arvonnan palkintona on jotain pientä, mutta jotain, joka toivottavasti ilahduttaa. Pienistä asioista ilo mielestäni pitää rakentaa!

Arvonta on tarkoitettu lukijoille, kaikille vanhoille ja toki myös uusille, eli jos liityt nyt lukijaksi on sinulla yhtä lailla oikeus osallistua. Voit osallistua myös jos tykkäät Rakkaudella tehty -Facebook-sivusta (KLIK). Lisäksi saat ekstra-arvan, jos jaat arvonnan Facebookissa tai linkität sen blogissasi. Ei siksi, että haluaisin sinun liittyvän lukijaksi arvonnan takia, vaan siksi että on mukavaa jos joku uusi lukijakin löytää jotain josta saa iloa.

Arvonnan voittaja saa palkinnoksi kirjontataulun. Joko tämän kuvissa näkyvän, tai taulun haluamallaan sisällöllä (tekstillä). Tässä kohtaa taiteilija kuitenkin sitten myös ilmoittaa, ettei ole ihmistä kummempi ja mikäli arvonnan voittaja valitsee jälkimmäisen vaihtoehdon, on lopputuloksesta syytä yhdessä neuvotella mieluisan taulun syntymiseksi. Kerro kommentissasi, monellako arvalla osallistut. Tässä kohtaa päätin myös muuttaa asetuksia niin, että anonyymina kommentoijanakin voit jättää kommentin. Jätä siinä tapauksessa myös yhteystietosi. Onnea arvontaan!










EDIT: Tekstiä muutettu arvonnan sääntöjen selventämiseksi. Arvontaan voivat osallistua kaikki blogin lukijat ja/tai Facebook-sivun tykkääjät.

EDIT: Muista kommentoida täällä! Arvonnan koittaessa lasken arvat kommenteista. Muista mainita myös mahdollisesta extra-arvasta.

27 kommenttia:

  1. Onnea kaksivuotiaalle blogille! <3 Mukana yhdellä. :)

    VastaaPoista
  2. Onnea! Mukana, vaikken varmaan voitakaan:)

    VastaaPoista
  3. Onnea mukana fb kautta! :)

    mariestrange(at)hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei maruska. Selvensin vielä arvonnan sääntöjä ja varmistan sinultakin - eli olet siis fb-sivun tykkääjä? :)

      Poista
    2. Joo FB tykkääjä :). Jaion myös nyt.

      Poista
  4. Tää on ihka ensimmäinen kommentointini blogeihin ikinä! :D Pakko kokeilla. Ihana blogi <3. Inspiroivia juttuja lueskellen, Luohuan luppakorva ;)

    VastaaPoista
  5. Mukana ollaan, jos vasta fb:seuraajaksi liittynyt.

    VastaaPoista
  6. Niin soma taulu ja sopivalla tekstillä, että kahdella arvallahan sitä on yritettävä ♥

    VastaaPoista
  7. Ihana blogi ja ihania asioita siinä <3 Haluaisin mukaan arvontaan <3
    Tykätty on ja jaettu kans <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitatko vielä yhteystietosi, näin kukaan muu ei pääse nappaamaan voittoa nenäsi edestä jos arpaonni suosii :)

      Poista
  8. Yhdellä arvalla mukana!
    t. hukka
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Yhdellä arvalla mukana!
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  10. Facebookissa olen tykännyt, joten arvalla mukana! :-)
    jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Hihii, kiva arvonta. Kaksi arpaa kiitos ^_^ kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Minäkin aloitin blogin silloin kun elämä koetteli. Koetin kuitenkin kertoa blogissani niistä positiivisista jutuista. Käsityöt ovat rentouttavaa terapiaa mielelle. Olen täältä blogeista löytänyt paljon neuleohjeita (lähinnä kudon sukkia ja tumppuja).
    Olenkohan yhdellä mukana, kun blogger ei anna millään kirjautua lukijaksi. Arvonnasta laitan vinkin blogini oikeaan sivupalkkiin. http://varjoistavaloon.blogspot.fi/
    ps. tykkään tuosta taulun sananlaskusta, uskomus on, että jos nuttu menee nurinpäin päälle sitä ei saisi kääntää oikeinpäin ettei onni häviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klikkasin lukijaksi mutkan kautta :)

      Poista
    2. Juuri näin olen itsekin pyrkinyt tekemään, positiivisella tekstillä pysyy omakin mieli positiivisempana :) Minulla on myös ollut välillä ongelmia tuon lukijaksi klikkautumisen kanssa, siis muihin blogeihin liittyessäni. Kiva että onnistui sitten sinultakin, kaksi arpaa siis!

      Poista
  13. Onnittelut 2-vuotiaalle! Mukana kahdella arpasella
    isontalonpoikii@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Olen facebook-tykkääjä ja myös jakanut arvonnan siellä. Eli tupla-arpa minulle :)

    teekoo81(at)gmail.com

    VastaaPoista
  15. Olen facebook lukija jaion myös. Onnea paljon! :)

    tupla-arpa.
    terveys1 (at) wippies.fi

    VastaaPoista
  16. Kiitos ihanasta blogistasi! Olen lukenut jokaisen jutun vaikka en ole kommentoinut :)
    Mukana 2 arvalla

    VastaaPoista
  17. Minäkin osallistuisin yhdellä arvalla :)

    VastaaPoista
  18. Vieläkö ehtii? Yhdellä arvalla fb tykkääjänä. Wautsi, 2 vuotta on hieno suoritus, omalle blogille tais ehtiä tulla 2 kk, kunnes se poistui maailman kartalta:) -Päivi-Luohua, p.s. Kai tämä sisältää, jos arpaonni suosii, niin henk.koht. toimituksen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ehtii! Tässä tapauksessa voinen luvata myös sen kotiinkuljetuksen :)

      Poista
  19. Onnea onnea :) yksi arpa!

    lasalmihe@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Vallan mainio ohjenuora :) Linkitin omaani jotenka kaikkia arvat kehiin :)) Onneksi aurinko paistaa ..Se auttaa jaksamaan :))

    VastaaPoista