Sain jo aikoja sitten hyvän mielen haasteen Ninalta Valkoisia Helmiä -blogista, mutten jostain syystä ole saanut aikaiseksi vastata siihen. NYT otin itseäni niskasta kiinni. Siis, tarkoitus on kertoa 10 asiaa jotka tuovat minulle hyvän mielen. Järjestyksestä en osaa sanoa, mutta tässä minun kymmenen hyvän mielen tuottajaa:
1. Perhe - mies ja lapset, koira, sekä sukulaisten joukko. Ei voi olla hymyilemättä kun katsoo omia lapsiaan.
2. Maaseutu - vihreys, hiljaisuus, luonto ja luonnon äänet! Kaikki luonnossa kasvava, sen tutkailu ja ihailu.
3. Ystävät - arvossa arvaamattomat. Kiitos!
4. Kevät herättää minut aina henkiin. Jokaisen talven jälkeen piristyn ja ilahdun luonnon heräämisestä. Suomen luonnossa erityisen ihanaa on se raikkaan vihreä sävy ja ihana luonnon tuoksu kun kevät ja vihreys alkaa. Ihanaa!
5. Tekeminen. Siis kaikki näpertely, askartelu, puutyöt, käsityöt, sisustaminen, kasvimaan ja kukkapenkkien kimpussa häärääminen, kirjoittaminen. Mitä kaikkea tähän listaan voisikaan lisätä...
6. Uudet asiat, siis tutustuminen itselle uusiin asioihin. Olipa se sitten jonkin uuden asian opettelua tai vaikkapa matkustelun kautta uusiin paikkoihin tutustumista.
7. Kauniit asiat. Olen todella visuaalinen ihminen ja ihastun ja ilostun kauniista asetelmista, astioista, kukkakimpuista, autoista, koirista, kynnetyn pellon oraasta ... kaikesta joka minun silmääni vaikuttaa kauniilta. Tästä syystä ostan myös paljon lehtiä, koska niitä selatessa pääsee tutustumaan moniin kauniisiin asioihin.
8. Lukeminen, kirjat ja lehdet. Niistä nautin paljon (ja lukemiseen on valitettavan usein liian vähän aikaa).
9. Ruoka - paitsi sen tekeminen, myös sen katseleminen ja ennen kaikkea eri makuihin tutustuminen. Olen nautiskelija!
10. Koti!
Ja haaste eteenpäin viidelle blogille:
Sohvi kuttoo
pluuperi
Sukat on sillä makkaralla
SisustusUnelmia
Pieni Pilvenhattara
PS: En pysty tilaamaan keittiön välitilan laattaa, koska en osaa päättää otanko laatan kiiltävällä vai matalla pinnalla. Miten vaikeaa päätöksen tekeminen voi olla??
Kiitos kivasta haasteesta! Ihania tärkeitä asioita sulla, aivan samoja löytyy myös mulla :)
VastaaPoistaOlen huono tarttumaan näihin haasteisiin, mutta yritetään ;)
Aurinkoista keskiviikkoa!
Kuukauden vei minulta saada tämä valmiiksi, pistä sinä paremmaksi ;)
PoistaMukavaa päivää sinullekin!
Blogissani sinulle tunnustusta, joten kipaiseppa siellä :)
VastaaPoistaKiitos! Laitan korvan taakse ja vastaan kunhan ehdin :)
PoistaMitäs ihania projekteja täällä onkaan meneillään :) Meillä on myös vanha talo, joten olen aina kiinnostunut muiden remonttipuuhista. Siispä klikkaan itseni lukijaksi, jotta voin seurata, mitä tuolle ihanalle hirsiseinälle tapahtuukaan ♥
VastaaPoistaTervetuloa! :)
PoistaTulin vastavierailulle blogiisi ja lukijaksi jään. Mukavaa seurata toisen "projekti"-ihmisen touhuja :)
VastaaPoistaMeillä on välitilan laattana samantyyppinen laatta, kun tuossa kuvassa, mutta reunat on viistetty. Laatta on kiiltävä ja laatoitus on tehty tiililadontana. Valo tuo hyvin esiin viisteiden kuvioinnin.
Tervetuloa! :)
PoistaMeille tulee itse asiassa eri kokoinen laatta kuin kuvassa, kuvan laatat vain mallikappaleita kiiltävän/matan pinnan suhteen. Halusin mittasuhteet laatalle edes vähän samaan suuntaan kuin tiilessä (joka on melkein 4 kertaa pidempi suhteessa korkeuteen), joten laataksi on tulossa 64x197 kokoinen, näillä näkyminen kiiltävä valkoinen laatta. Ja minun silmä ei ole ollut erityisen ihastunut niihin viistettyihin reunoihin, joten meille tulee ihan sileä laatta. Saapa nähdä montako kertaa vielä mietin tätä asiaa, jännityksellä odotetaan miltä lopputulos näyttää :)
Blogissani on sinulle tunnustus. :)
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaSulle tunnustus blogissani! :)
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaAivan ihan tuo teidän reissussa oleva astiakaappi. Niin mun makuun =) Tällaisia remontin etenemisiä on kiva seurata. Tervetuloa vastavierailulle =)
VastaaPoistaAstiakaapit kotiutuivatkin jo pari päivää sitten ja näyttävät kotona vähintään yhtä hyvältä kuin kaupassa! Nyt vain tohinalla yritetään laittaa kotia siihen malliin että päästään mallaamaan omia astioita kaappiin! :)
Poista