Kesän kunniaksi päätin esitellä teille vaihteeksi hieman erilaisia tekemisiä. Meillä on nimittäin talon takana viidakko. Viidakko syntyi, kun takapihalta kaadettiin puita kaivurin avulla. Kaivuri tallasi takapihan niin, ettei ruohonleikkuria raaski enää takapihalla käyttää. Nurmikkoa meillä on jo muutenkin hehtaaritolkulla, joten olen keväästä asti käynyt kuumaa aivotyöskentelyä takapihan kohtalosta. Perunamaa ja mansikkamaa olivat ehdottomasti loistavia ideoita, viidakko kun rajautuu toisella puolella kasvihuoneeseen ja marjapensaisiin (jotka nekin ovat suoranaista viidakkoa tällä hetkellä). Mutta kevät mennä hurahti peltotöissä, joten toteutus jäi tekemättä. Kunnes iski kuningasidea.
Viidakko kuvattuna kasvihuoneen liepeiltä. Kutsutaan sitä vaikka viidakon pohjoispäädyksi, vaikka tarkemmista pihan ilmansuunnista ei kyllä ole tällä emännällä tietoakaan. Kuvassa siis näkyy se eteläpääty. Ja siellä eteläpäädyssä sijaitsee vanha sauna.
Viidakko rajautuu toiselta pitkältä sivulta koivurivistöön, jonka takana on tie (jonka takana on pelto).
Ja seuraavaksi se viidakon pohjoispääty. Kuvassa näkyy taka-alalla kasvihuone. Ja nämä on kuvattu sieltä saunan
liepeiltä (eteläpäädystä).
Arvaatko mitä tänne tulee?
Can you guess what I am planning to do to our backyard?
Golfkenttä? ;)
VastaaPoistaUrakka saatiin juuri valmiiksi, katsotaan ehdinkö ottaa golfkentästä huomenna valoisalla kuvia ;)
Poista