Olen varmaan jo aiemminkin maininnut sukkaongelmistani. Sukkani vain ottavat ja kuluvat puhki. Lähes kaikki ja vieläpä varsin nopeasti. Minulla on siis kasoittain reikäisiä sukkia ja kylmät jalat. Ja mitä sitten keksiikään ihmismieli vältelläkseen sukkien parsimista, se kun tuntuu niin vaikealta jo ajatuksen tasolla. Tekee kokeilun, prototyypin. Huopa on kaapista kaivettua askarteluhuopaa, jonka voisi varmasti korvata astetta paksummalla. Jalan piirsin paperille, josta leikkasin mallin huopaa varten. Huovan ompelin kiinni villalangalla. Ja tähän ei sitten kyllä varmastikaan mennyt vähemmän aikaa kuin sukan parsimiseen. Mutta tulipahan korjattua ainakin yhdet sukat!
What happens when you need to repair your socks and hate even the idea of it.
PS: Tällä hetkellä elämän täyttävät suurimmaksi osaksi neljän alle
viisivuotiaan aiheuttamat pyykki-, tiski- ja vaippavuoret. Se aika, mitä
mahdollisesti jää yli, käytetään hyvin pitkälti häävalmisteluihin.
Päivitän kuitenkin tunnelmia ja kuvia
Facebookiin (KLIK) silloinkin kun aika ei tahdo riittää bloggaukseen. Käy ihmeessä tykkäämässä!
Ihanat töppöset ja täydellisen väriset näin syksyyn! :)
VastaaPoistaKiitos Maru! Sukat onkin jo tehty viime vuonna joulun alla, nyt pääsevät taas takaisin käyttöön :)
PoistaTosi hienot!
VastaaPoistaKiitos Krista! Tuntuu ihan toimivankin :)
PoistaSiis miten hyvä idea !!!!!!!!
VastaaPoistaMähän voisin tehdä ton Tyynelässä oleviin ihan ehjiinkin sukkiin. Siellä on niin kylmät lattiat, jos ei olla viikkoon oltu.
Kun hiukan miettii että mitä huopaa laittaa niin uskaltaa varmaan pesukoneeseenkin laittaa. Näissä sukissa ei taida lankakaan kestää konepesua niin ei ole niin väliksi vaikka tuli testattua hötyinen askarteluhuopa. Kovikehuopaa suunnittelin ehkä seuraavaksi testaavani :)
PoistaTuohan on loistava idea!
VastaaPoistaEikö vain! :)
Poista