keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Katto-Kassiset hommissa







Tänä kesänä on meillä taas todettu, että vanhan talon asukkaana ei yllätyksiltä voi välttyä. Mieheni isyysloman viimeinen viikko alkoi heinäkuussa tohinalla, kun räystään alle kurkistettaessa tajuttiin, että katossa on hometta. Ei auttanut muu kuin purkaa kattoa ja todeta tilanne. Edellisen kerran 80-luvulla kattomiehet eivät olleet olemattoman ilmatilan lisäksi laittaneet katolle lainkaan aluskatetta, joten kaikki kondensiovesi pelleistä oli valunut suoraan villoihin ja kattorakenteisiin. Varsinainen talon katto oli turvassa vanhoine huopineen, mutta taloon myöhemmin rakennetun eteisen ja pesuhuoneen päällä oleva katto purettiin (lähes) kokonaan pois. Minä katselin yläkerran sisäkaton paneelien reunoilta taivasta ja olin (melko) kauhuissani.

Siellä se nyt sitten on. Vanhat kattoparrut ja sisäpaneelit jäivät, kaikki muu on uutta. Vanhan katon pinnoite olikin jo melkoisen kamalassa kunnossa, joten katto olisi joka tapauksessa täytynyt uusia muutaman vuoden sisällä. Minä en edes tiennyt että talon katto on oikeasti alun perin ollut tummanruskea. Nyt meillä on sitten lastenhuoneen lattiaa lukuunottamatta kurkittu, purettu ja rakennettu talo käytännössä läpikotaisin. Hyvä on odotella talvea uuden katon alla, nyt kun paniikkikin on jo melkein saatu nieleskeltyä kurkusta alas.

This is what happens when you live in an old house. All of a sudden you may have to build your roof again. Now it is good to wait for winter under a brand new grey roof.





PS: Puuttuuhan sieltä vielä harjapellit ja piipun pellit. Ja rännit. Älkääkä antako talon katon ja seinien värien yhteensopimattomuuden häiritä, seinät maalataan sitten seuraavaksi. Ehkä ensi kesänä...


PPS: I am linking to Communal Global - Wednesday around the world. Check this out (CLICK)!

http://communalglobal.blogspot.fi/

2 kommenttia:

  1. Onni onnettomuudessa home on kyllä niin huono juttu:( Toivottavasti ei oo levinnyt muualle. Uusi katto kyllä näyttää tosi hyvälle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi löytyi niin nyt on saatu ongelma hoidettua! Seinät ja lattiat kun on jo aiemmin tutkittu niin ehkä nyt jo uskaltaa komean katon alla melko luottavaisin mielin elellä ;)

      Poista