tiistai 8. heinäkuuta 2014

Erään toisen tytön syntymäpäivän kunniaksi

Viime tiistaina syntyi pienen pieni prinsessainen, meidän perheen toinen tytär. Kuten kaikille lapsilleni, myös uusimmalle tulokkaalle tein peiton.

Last Tuesday we welcomed the newest member of our family - sweet little princess. I made a blanket for her using Sandnes Garn Lanett and pattern called Willow.




Tämä peitto on virkattu käyttämällä Paju-ruudun ohjetta. Peitossa on 8 x 6 ruutua, siis yhteensä 48 palasta. Peiton koko on noin 85 x 115 cm. En halunnut virkata ruutuja yhteen, vaan yhdistin palaset ompelemalla ruskealla langalla. Näin saumat ovat mielestäni huomaamattomammat. Palojen yhdistämisen jälkeen virkkasin reunaan ensin valkoisella langalla kolmen ketjusilmukan kaaria, jotka kiinnitin piilosilmukalla reunan joka toiseen kiinteään silmukkaan. Seuraavan kierroksen valkoisella virkkasin tekemällä jokaiseen ketjusilmukkakaareen kaksi kiinteää silmukkaa. Idean tähän sain AnnenKäsin-blogista. Samoin kuin Anne, jatkoin tämän jälkeen vielä tekemällä nirkkoreunuksen keskiruskealla langalla. Minä tein nirkkoreunuksen virkkaamalla reunaan kaksi kiinteää silmukkaa, kolme ketjusilmukkaa ja piilosilmukka ensimmäiseen ketjusilmukkaan.

Lankana peitossa on Sandnes Garnin Lanett, joka on 100 % konepesun kestävää merinovillaa. Lanka on ihanan kevyttä ja peitto on reikineen mielestäni sopivan keveä myös kesävauvalle - ainakin viileämpinä iltoina. Värit peittoon on valittu jo silloin, kun vauva oli vain aavistus tytöstä.  Nytpä täällä sitten ihaillaan - ei kylläkään niinkään valmista peittoa vaan neitiä sen alla. Tosin näillä helteillä tämäkin peitto on liikaa vastasyntyneellekin.




http://ravel.me/RakkaudellaTiina/2c4gp

Ohje pattern Paju - Willow / Jan Eaton / 200 virkattua ruutua (200 crochet blocks)
Lanka yarn Sandnes Garn Lanett / sävyt ruskea, keskiruskea, valkoinen
Koukku hook 3.5 mm

10 kommenttia:

  1. Onnea vielä tätäkin kautta koko perheelle ♥

    Peitto on aivan kauhian kaunis ja tyttö sen alla vielä ihastuttavampi ♥

    VastaaPoista
  2. Onnea suloisen pienen prinsessan johdosta! <3
    Kaunis peite pienelle ja tuo kehto on aivan ihana myös. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni ♥

      Peitosta tuli kyllä mieluinen! Kehto on merkiltään Leander, on ollut nyt kolmella lapsella käytössä ja on erityisen toimiva ratkaisu kun pitää saada vauva pienten innokkaiden sormien ulottumattomille nukkumaan :)

      Poista
  3. Voih, onnea koko perheelle.. AIvan ihana babyy sekä peitto =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo! Olemme lähes mykistyneitä ihastuksissamme ;)

      Poista
  4. Onnea onnea ihanasta pienokaisesta. <3

    VastaaPoista