sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Viime tipan Pandat

Sairastelevan lapsen kanssa valvotut yöt ja siitä seuraava väsymys saavat aikaan sen, ettei jaksa paneutua mihinkään. Viimeiset langanpätkät odottelivat tovin päättelyä ja nappien ompeleminen valmiiseen neuletyöhön tuntuu sulalta mahdottomuudelta. Mikään ei ole myöskään oikein huvittanut, ja se jos mikä on minulle outoa. Ratkaisu taisi sitten löytyä lankakaupasta. Ostin pari kerää silkkilankaa ja useamman kerän pellavaa ja päätin että ennen en aloita, ennen kuin vanhat työt on saatettu loppuun. Johan alkoi tohina, väsymyksestä viis! Luvassa siis ehkä jo piakkoin kuvia muistakin töistä, mutta ensin nämä.

Nämä ovat nimittäin kirjotut Pandataulut, joihin inspiraation sain Viljamin Puodin ompelukilpailusta. Kuva näistä onkin lähetetty myös kilpailuun (jonka deadline oli sattumoisin juuri tänään). Taulut valmistuivat aivan viime hetkellä ja ehkä osittain sen sairastelevan lapsen kanssa näiden teossa käytettiin myös kompromissia. Lähemmällä tarkastelulla saattaa huomata, että muutama pisto mustaa lankaa olisi vielä ollut paikallaan. Mutta minkäs teet kun kirjontalanka loppuu ja ulos et sitä kuumeista lasta voi viedä, siis saadaksesi lisää lankaa. Ja ihan hyvät niistä ison Pandan housuista tuli vihreinäkin.





Päivänvalosta ei siis ole tietoakaan, nämä on todellakin kuvattu ihan just eikä joskus aiemmin. Ja kuvissa taulut on tietysti viime tipassa teipattu seinään, mutta tarkoitus olisi ihan naulojen kanssa ne ripustaa. Ennen niitä nauloja huoneeseen täytyisi kuitenkin ehkä sommitella pinnasänky, koska tarkoitukseni oli ripustaa nämä sen sängyn yläpuolelle. Jäämme siis vielä odottelemaan lopullisia paikkoja seinällä.

I got inspiration for these from a competition and thought they would be perfect to hang above baby crib. As soon as I have time and energy for that...



PS: Vielä viimeiset mattimyöhäisetkin voivat kommentoida itselleen arvan arvontaan (KLIK). Sovitaan vaikka niin, että yritän suorittaa arvonnan jos ei nyt huomenna, niin ainakin ensi viikon alkupuolella.

5 kommenttia:

  1. Tosi somat pandat! Siis aivan ihanat <3 Meilläkin täällä taas nokat tuhisee molemmilla ja niin pidän peukkuja, että selvittäis vähemmällä, kun edellisen flunssan aikaan, jolloin pienemmän kanssa vietimme muutaman yön osastolla asti..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Meillä on täällä jo pienimmäisen kanssa kuume selätetty toisen kerran kolmen viikon sisällä mutta tänään nousi sitten kova kuume ikäjärjestyksessä seuraavalle. Kurjaa kun pienet sairastaa :(

      Poista
  2. Aaaawww ♥ Onpa hellyyttäviä pandoja.
    Aivan ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on jo melko pitkän tovin tuossa odottanut Panda-puuvillakangas (http://www.viljaminpuoti.fi/tuotteet.html?id=80/541) sitä, että ompelisin siitä sinne pinnasänkyyn lakanatkin... Josko nyt tulis inspiraatio kohta siihenkin?! :) Se lakanoiden ompelu kun ei tosiaankaan ole mitään kaikkein vaikeinta puuhaa!

      Poista