sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Elonkorjuun neuletakki

Koko kesä siinä meni. Vehnä kypsyi ja niin tuli valmista myös raitaisen neuletakin kanssa. Projekti oli välillä syrjässä viikkoja, mutta missään vaiheessa kyse ei ollut epätoivon hetkistä. Välillä oli vain tuumailtava hihojen pituutta ja yritettävä tehdä muitakin saman tyylisiä, täysin mahdottomia päätöksiä. Käsialakin muuttui jossain välissä useamman silmukan verran tiheämmäksi ja helman neuloin kahteen kertaan. Hyvä siitä kuitenkin tuli!

Ohje on ihana ja puuvillainen lankakin oli varsin sopiva valinta. Voisin silti kuvitella tekeväni tämän ohjeen vielä uudestaan esimerkiksi alpakasta. Ja harkitsen toisen etukappaleen nurjalle puolelle napin ompelemista, siis jotakuinkin solisluun kohdalle jos sen laittaisi niin että alempana oleva etukappalekin pysyisi paikoillaan paremmin.

This is finally ready, together with wheat. I love it! The pattern, Caramel, is just great and the yarn was a good choice. Will wear it with proud, even though the summer is almost over. 





Ohje pattern Caramel / Isabell Kraemer / grasflecken
Lanka yarn Schachenmayr SMC Catania Solids
Puikot needles 3.5mm

4 kommenttia:

  1. Kerrassaan ihana! :)Voi kun ehtisi itekkin neulomaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Enhän minäkään oikein ole ehtinyt, tämäkin kun on aloitettu maaliskuussa ;)

      Poista
  2. Ihana, mulla ei ikinä hermot riitä tehdä noin isoja töitä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin olen kuvitellut, mutta nyt taas jo suunnittelen uutta neuletta itselle ;) Salaisuus piilee siinä, että pitää olla muita (pienempiä) neuletöitä myös yhtä aikaa tekeillä, niin että saa sitä valmistumisen iloa ison työn vielä ollessa kesken... Tulikohan se nyt tarpeeksi selvästi sanottua?! :D

      Poista