Periaatteessa ohjeessa ei ollut mitään vikaa, mutta en kuitenkaan tykännyt siitä. Ensinnäkin, jos paidan ympärysmitaksi haluaa 108 senttiä, ei tietenkään kappaleita voi mitata 108 senttiä pitkiksi (kuten ohje käski). Leikkasin silti, vaikka takaraivossa joku huusi että saumanvaratkin pitäisi leikata, sivusaumat kun tähän väkisilläkin (ainakin minun mielestäni) piti tehdä. Noh, kyllähän se Katian pitsirimpsu (langaksikin haukuttu) purkaantui. Mutta että kahdeksan senttiä katosi? Nimittäin ennen saumojen ompelua mittasin ja paidan leveydeksi sain juuri ja juuri 50 senttiä.
Sitten meni vielä vähän muutakin vikaan. Yäosan kappaleet eivät asettuneetkaan jostain syystä oikeille paikoilleen, vaikka kuinka muka ne oikein asettelin. Huomasin tämän siinä vaiheessa, kun hihojen viimeistely oli käsillä. Leikkasin osan toiselta puolelta pois. Enkä sitten kuitenkaan tykännyt hihoista, ne olivat liian leveät ja roikkuivat aivan liikaa käsien päällä. Loppujen lopuksi ompelin sekä sivu-, että hihasaumat ompelukoneella. Ja sitten oli vielä se kaula-aukko. Tajusin jossain vaiheessa, että olkasaumassa on toisella puolella kolme yhteen neulottua kuviota ja toisella puolella kaksi. Suunnittelin jo piruuttani jättäväni tämän näin, mutta korjasin sitten kuitenkin.
Lopputulos on kyllä taisteluista huolimatta nätti, ja on tähän ainakin paneuduttu. Mutta koska mielessäni oli ihanan kepeä ja viileän väljä toppi, on tämä vielä odotellut päälle pukemista. Oikeastaan minusta tuntuu, että taistelu täytyy ehkä käydä vielä uudestaan.
Ohje pattern Pitsitoppi / Suuri Käsityö 4/2013 / itse sovellettu
Lanka yarn Katia Guadalupe (pitsinauha)
Koukku hook 3mm
This was supposed to be a lovely summery lace top, very simple to make and ready with just a few night's work. Then our battle begun. The outcome is nice, but nothing I imagined it to be. And now I am left thinking whether I should start a new battle with Katia's Guadalupe to get what I wanted.
Oh and have you noticed? I have a new address, www.rakkaudellatehty.fi! The old one will automatically redirect, but please tell me if there are any problems!
Huh, pakko esittää tyhmä kysymys! Siis aivan itsekkö pitsinkin teit? :)
VastaaPoistaOlen nimittäin samanlaista kaavaillut, mutta ajatellut jos tulisi ihan vain ompelemalla vanhasta. Tai vanhoista, niitäkun kirppikseltä löytää usein hyvään hintaan.. :)
Mutta paitasi on aivan ihana! Ei voi muuta sanoa. ;)
Ah jäi taistelusta kertoessa mainitsematta että tämähän on ihan suuri huijaus! Tässä on vain pitsinauhaa, joka on yhdistetty virkkaamalla. http://www.katia.com/lana.php?idLana=guadalupe
PoistaOi kuinka kaunis! :)
VastaaPoistaKiitos! On se kyllä nätti minustakin :)
PoistaJopas se vastusti. Minun topistani on jo ikuisuus (siltä tuntuu), mutta miten minusta tuntuu, että hiukan otin ekstraa saumoille, mutten paljoa. Harmi, ttä meni säätämiseksi.
VastaaPoistaTaisi olla olosuhteet jotka sen taistelun aiheutti... Nyt musta jo tuntuu että taidan tehdä vielä toisen. Eihän se niin vaikiaa oikiasti oo :D
PoistaKaunis toppi tuli kuitenkin :)
VastaaPoistaKyllä joo, tismalleen samanlaisen ajattelin tehdä uudestaan. Ehkä vain ilman taistelua ja lopputulos olis tarkoitus saada pari senttiä leveämmäksi niin että ois vähän väljää mallia :)
Poista