sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Mekkotehtailua, osa kaksi

Kummityttö (muistatteko tämän kaunokaisen täällä) sai yksivuotislahjakseen uuden mekon. Ohje on Mekkotehdas-kirjan Orelma ja koko 86/92. Kangas on arkistojen aarteita, kangaskauppaan ei meiltä ehditty joten vanha helmalakana sai nyt uuden käyttötarkoituksen. Vinonauhaakaan ei minulla ollut, joten sen tekeminen itse tuli nyt samalla kokeiltua. Ei mitenkään mahdotonta, mutta silityksineen hieman aikaa vievää puuhaa. Napinlenkiksi ompelin kuminauhan pätkän, jotta pukeminen olisi varsin vaivatonta. Ja lopuksi silitin vielä merkkausnauhan pesuohjeineen mekon nurjalle puolelle. Koristeeksi pieni pätkä silkkinauhaa rusetin muodossa, valmista!






Kaiken kaikkiaan mekko valmistui varsin sutjakkaasti, nyt kun olen jo hieman päässyt mekon tekemisen makuun. Pidän tästä mekosta siksi, että se on mielestäni sopivan arkinen eikä vaadi juhlatilaisuuksia. Tarkoitus olisi, että mekon voi pukea päälle ihan vaikka maanantain iloksi!

Little bit of blue for my sweet god daughter, for her first birthday. The dress is from the book "Mekkotehdas" and the design is named Orelma.

2 kommenttia:

  1. I love this dress! When I have a daughter I want one just like it! Too cute!

    etsy.com/shop/Loistokas
    puhutkoenglantia.wordpress.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks! The model isn't too hard to sew. And stay tuned, I will be making another (orange) dress with this pattern :)

      Poista