sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Pellavahuivi

Idea tähän pellavaiseen huiviin syntyi vahingossa - ostin langat kesäistä toppia varten ja totesin aikani lankaa puikoilla pyöriteltyäni ettei lanka taivu topiksi minun käsissäni millään (ilman kohtuutonta vaivannäköä). Sitten löysin ohjeen tähän huiviin ja päätin etten missään nimessä luovu näistä langoista, vaan neulon huivin rakkaan ystäväni häihin.

Huivi valmistuikin kahdeksassa päivässä ja oli valmis jo reilua viikkoa ennen häitä. Ja sitten tämä kaaso otti ja sairastui, eikä uskaltanut häissäkään pitää lyhyen mekon seurana kesäistä huivia (syyskuun ensimmäisenä päivänä), vaan juhlamekon seurana oli musta, huomattavasti lämpimämpi neuletakki.




Tänään tämä epäonninen huivi sitten pääsi vihdoin ja viimein harteille ja kameran eteen. Ja vaikkei huivi häihin päässytkään, olen melko varma ettei se jää vaille käyttöä. Huivia voikin käyttää paitsi harteilla, myös pariin kertaan kaulan ympäri kiedottuna, sidottuna tai ilman solmimista.



Huivi on siis neulottu 100% pellavaisella Garnstudion Drops Lin -langalla (sävy luonnonvalkoinen 102 off white), puikon koko 3,5 ja valmiin huivin paino 132 grammaa. Minun huivini tarkemmat tiedot löytyvät ravelrystä täältä.


Huivin ohjeena on Azzu's shawl, joka löytyy ravelrystä täältä. Ohje ei missään nimessä vaadi pellavaista lankaa, vaan huivin voi tehdä periaatteessa millä langalla tahansa. Mutta minä kyllä pidän pellavaisesta lopputuloksesta oikein paljon! Ainut huono puoli langassa on pellavainen pöly, jota varmasti irtoaa vielä hetken aikaa...



A bit unlucky linen shawl - made for my dear friend's wedding but never made its way there. This shawl was quite easy to do and was ready in 8 days. And I like the outcome!

8 kommenttia:

  1. Tosi kaunis ja nopeasti sait valmiiksi! Mulla on huiveja ihan älyttömästi, mutta ne on niin kauniita ja mukavia =)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Eikö huivit ole vähän kuin kengät tai laukut, koskaan ei ole liikaa? ;)

    VastaaPoista
  3. Voi kun on kaunis huivisi. Ja blogisi on ihastuttava myös! Klikkaan niin itseni lukijaksesi! :)

    VastaaPoista
  4. Hei, löysin blogiisi eka kertaa punainen talo maalla -blogin kommenttilootasta. Kaunis blogi sinulla ja erityisesti viehätti tuo toka kuva missä itse esittelet huivia hiukset pikkumyymäisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, en nähtävästi oikein osaa käyttää tätä google-tunnistautumisjuttua mutta edellinen kommantti oli siis minun. T. Mari M. :)

      Poista
    2. Kiitos ja tervetuloa! Kyseinen kampaus tunnetaan myös nimellä kiireisen kotiäidin pelastus ;)

      Poista