Minulla on aina projekteja, milloin mihinkin tekemiseen liittyen. Projektien lisäksi minulla on aina unelmia projekteista, tai vähintäänkin suunnitelmia projekteista. Tällä hetkellä meillä remontoidaan ja sen lisäksi että talo on aika iso projekti, poikii remontti aika paljon pieniäkin projekteja kuten uuden astiakaapin etsimistä (valkoista ja vanhaa), vanhan puusohvan entisöintiä (hiominen ja sävyttäminen/lakkaaminen/maalaaminen), uusien verhojen ompelua ja kuparikuvun hoitamista (voi millä ne naarmut saadaan pois joita ajan saatossa on puhdistuksella ilmeisesti tehty?). Nämä vain muutama mainitakseni.
Näiden remonttiprojektien lisäksi mielessä on tällä hetkellä ainakin tusina uutta neuleprojektia tai ompeluprojektia, kuten uusi torkkupeitto, villasukat lapsille, pitsilapaset (Kuurankukka), huivi/kauluri (Kiedo) ja neulemekko (Pikkuapila) sekä neuletakki (Raglan Cardigan) aurinkoista aurinkoisimmalle tyttärelle.
Kesällä näihin projekteihin voidaan lisätä sitten lukuisat toteutusta odottavat ideat pihalla, pellolla ja puutarhassa, puhumattakaan meidän viime kesänä rakennetusta terassista josta uupuvat mm. kaiteet. Niin ja aikaa minulla ei vain ei tahdo olla, joten projektien aikataulu on aina erittäin liukuva...
No miksi tämä blogi? Kaikessa mitä teen on sydän mukana. Nämä projektit ovat minun intohimoni, joten voisi olla mukava jakaa näitä muillekin. Pitkään olen jo kuvannut projekteja, miksipä en siis näyttäisi niitä kuvia muillekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti