sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Tee itse valkosipuliletti


Olen yleensä ostanut paikallisilta markkinoilta paikallista valkosipulia letissä. Letti on meillä kestänyt sopivasti suurin piirtein seuraaviin markkinoihin asti. Tänä vuonna valkosipuli ei ollut markkinoilla päässyt lettiin asti, joten päätin tarttua haasteeseen. Sain kassiini valkosipulit pitemmillä varsilla ja kotona annoin niiden kuivua (muistaakseni) toista viikkoa. Ihan tarkkaan en tiennyt oikeaa letitysajankohtaa, mutta kun varret alkoivat vaikuttaa osin jo vähän liiankin rapsakoilta latvasta, päätin ryhtyä letityspuuhiin. Pelkäsin, että pian varret olisivat jo rapisseet rikki liian kuivina eikä letittäminen olisi onnistunut.

Selailin netistä erilaisia kuvia letittämisestä (tässä esimerkiksi aika hyvä kuva), mutta loppujen lopuksi päätin testata asian itse. Menikö ihan oikeaoppisesti, en tiedä, mutta hyvin tuntuu pysyvän kasassa! Tässä ohje kuvina.

Braiding garlic - this is how I did it.











sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Vaihtelua virkkaamalla

Olen huomannut olevani enemmän neuloja kuin virkkaaja. Jostain syystä virkkaaminen saa minulla melko nopeasti aikaan rannesärkyäkin. Se ehkä myös jollain tasolla tylsistyttää minua. Päätin silti kuitenkin haastaa itseäni ja testivirkata pipon. Kannatti! Helppo mutta hauska malli, jonka lopputulos yllätti itsenikin. Tää on tosi hauska! Ja hauska, miten erilaiselta merino tuntuu virkattuna pintana. Kovempaa tai jämäkämpää, tiheämpää ja sitä myöten varmasti myös lämmintä.

This crochet hat is from Eden Cottage Yarns Drift Collection, which was launched today. Easy pattern, fun and quick to make. I love the outcome of this Bothel Hat. Fits like a glove to my two-year-old!






http://ravel.me/RakkaudellaTiina/571zp

Lanka yarn Drops Merino Extra Fine
Koukku hook 4.5 mm

perjantai 11. syyskuuta 2015

Villejä lupiineja

Kesän alussa vierailin ystävän valmistujaisjuhlissa mukanani kassillinen lankaa ja mielessä noin kymmenen erilaista huivimallia. Ystävä valitsi materiaalin, värit ja mallin. Jälkikäteen sitten oli helppo todeta että juuri nämä langat olivatkin ne, joita olin ystävälle tuumaillut. Ja Cladoniahan siitä tuli. Mitäs muuta puutarhurille kuin villejä lupiineja.

Edellisen, itselle neulomani Cladonian kohdalla jäin harmittelemaan, että huivin olisi pitänyt olla isompi. Tämän kohdalla päätin jo ennen aloittamista muokata huivia isommaksi. Tarkemmat muistiinpanot mallin jatkamiseksi isommaksi löytyvät Ravelry-sivultani, linkki kuvan alla.

I made this Cladonia for my friend as a graduation present. Mind me saying, but really seems like a gardeners shawl, doesn't it?








http://ravel.me/RakkaudellaTiina/yksb8

Malli pattern Cladonia / Kirsten Kapur
Lanka yarn Malabrigo Yarn Lace
Puikot needles 4 mm