Matto on siis valmis! On oikeastaan ollut jo muutaman päivän, mutten ole ehtinyt miettiä asiaa niin paljoa että olisin kirjoittanut siitä. Virkatun maton tekeminen matonkuteista on aika joutuisaa puuhaa ja valmista jälkeä tulee melko nopeasti. Siis jos ei päätä tehdä mattoa omasta päästä. Minä löysin joitain valmiita ohjeita Kauhavan Kangas-aitan sivuilta, mutta nämähän eivät tietenkään minulle kelvanneet. Nättejä mattoja, mutta eivät juuri sitä, mitä minä halusin meidän lattialle.
Viimeksi olen virkannut jotain pyöreää (patalappua?) varmaankin yläasteella, joten virkkaamista piti vähän harjoitella. Kokeilinkin aluksi villalangalla ja nelosen koukulla erilaisia kuvioita ja testailin vähän myös noita Kangas-Aitan malleja. Sitten vaihdettiin harmaaseen trikoomatonkuteeseen ja kympin metalliseen koukkuun. Kerrallaan tehtiin noin kolme kierrosta ja sitten todettiin että ei tullut hyvä, vaan työ oli joko liian kupruilevaa tai reunat kipusivat ylöspäin (liikaa). Siispä purkamaan. Tätä tein varmaan sen kymmenen kertaa ennen kuin olin täysin tyytyväinen.
Maton halkaisija on metri, kuvassa mittasuhteita hahmottamassa pojan pikkuautot. Trikoota meni tähän mattoon 2,4 kiloa, ylimääräiseksi jäi suurin piirtein 200 grammaa. Viimeisten kierrosten kohdalla punnitsin mitä yksi kierros suunnilleen vaatii, jotta osasin lopettaa työn tekemisen niin ettei viimeinen kierros jää vajaaksi. Aluksi suunnittelin, että tekisin vähän koristeelliset reunat mattoon, mutta päätin että ainakin näistä olohuoneeseen päätyvistä harmaista matoista haluan melko yksinkertaiset. Olisin ehkä halunnut tehdä vielä hieman isomman maton, mutta koska tuo matonkude loppui, päätin että teen toisen saman kokoisen. Harmaa trikookude oli harmillisesti Kempeleestä nyt loppu, mutta ensi viikolla sitä pitäisi taas saada. Sitä odotellessa päätin sitten alkaa tehdä mekkoa neidille.
Toisena projektina olisi silkkihuivit. Sain viimein haettua silkkilankaa ja uudet 70-neulat, joten voisin vihdoin ja viimein alkaa ommella noita silkkikankaita, jotka mies toi minulle Kiinasta reilu vuosi sitten. Nyt minua askarruttaa se, minkä kokoiset huivit tekisin. Molemmat kangaspalat ovat noin 115x120cm hulpioineen (jotka siis on leikattava pois). Tehdäkkö yhdestä kankaasta neljä pientä vai yksi suuren suuri huivi? Minkä kokoisen silkkihuivin sinä haluaisit?
Vitsi mitdn hieno matto!! Haluaisin tuollaisen meidän eteiseen mutta itsellä ei pysy koukku kädessä..Miten ois, tekisikkö mullekki, jos kauniisti pyytäisin? Maksaisin matskut ja vaivanpalkkaa..;)
VastaaPoistaSilkkikankaista vielä, tee toisesta pieniä huiveja ja toisesta iso huivi! :)
VastaaPoistaJoo niin ajattelinkin että tekisin ehkä yhden ison huivin ja toisesta pieniä. Mutta kummasta kumpaa? :D
VastaaPoistaSovitaanpas tuosta mattoasiasta puhelimessa/sähköpostilla/facebookissa!